Narsistiäidin pitkäaikaiset vaikutukset tyttären elämään

Haastattelin naista, jonka lapsuutta varjosti ja hallitsi kovalla tavalla narsistinen äiti. Kuvaukset ja kertomukset olivat hyvin koskettavia ja nostivat minussa esiin monenlaisia tunteita. Kiukkua, suuttumusta, vihaa, sääliä, ymmärrystä, surua sekä onnea ja riemua siitä, että kaikesta huolimatta hänestä oli lopulta tullut selviytyjä.

Hienoa on myöskin se, että nuo kokemukset ovat saatelleet häntä tehtävään, jossa hän kohdistaa taitonsa ja tietonsa, vahvuutensa, niiden ihmisten pariin ja auttamiseksi, joilla on samanlaisia kokemuksia menneessä tai nykyisessä elämässään.

Kysyessäni miten äidin narsistinen persoonallisuushäiriö ja sen aiheuttamat käyttäytymisen piirteet näkyivät perheessä sain vastaukseksi karun sekä tyypillisen kuvauksen.

Tunteet joita pienessä tytössä äidin julman käyttäytymisen myötä heräsi olivat tunteita mitä lapsen ei tarvitsisi kokea.

Narsistisen äidin vaikutukset naiseuteen ja sen kehittymiseen ja naiseksi kasvamiseen ovat usein hyvin pitkäaikaisia. Noiden vaikutuksien työstäminen ei ole mahdotonta, mutta ei kaikista helpointakaan.

Jokainen kokemus voi silti opettaa meille jotain. Jokaisen kokemuksen myötä voi oppia ja huomata jotain arvokasta, mitä ei ehkä tietäisi ilman juuri sitä nimenomaista kokemusta.

Miten narsismi ilmeni/näyttäytyi lapsuudessasi?

Narsismi näkyi kokonaisvaltasesti perheen dynamiikassa. Perheessä oli jatkuva, ahdistunut, jännittynyt ja ennalta arvaamattoman väkivallan uhkan ilmapiiri.

Isä ja äiti olivat koko ajan riidoissa tai mykkäkoulussa. Isä ei ollut liittoutunut äidin kanssa, onneksi. Koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu, koskaan ei tiennyt millä tuulella äiti oli. Äiti suuttui nollasta sataan hetkessä. Hänen käyttäytymisensä oli erittäin ennalta arvaamatonta.

Äiti oli kova lyömään, löi pienimmistäkin asioista. Lupaa olla oma itsensä ei ollut, omaa persoonaa ei saanut olla.

Myöskin omat mielipiteet ja ajatukset tuntuivat olevan kiellettyjä. Ei saanut puhua, ei saanut sanoa juuri mitään. Jos en puhunut, se oli väärin ja jos puhuin sekin oli väärin. Äiti haukkui minua päivittäin, se näkyi täydellisenä mitätöimisenä, haukkumisena ja jopa sadistisena kiusaamisena. Usein hän joko nauroi minulle pilkallisesti tai yritti ivallisesti pidätellä nauruaan.

Muistan, kun minua kerran kiusattiin koulussa ja palasin kotiin. Halusin kertoa siitä. Kerroin äidilleni, että yksi tyttö oli haukkunut minua hyvin inhottavasti juntiksi. Äitini vastaus tähän oli kylmä tokaisu ”no junttihan sä oletkin”. Tuntui siltä, kuin hän olisi voinut jopa nauttia jos epäonnistuin.

Välillä olin hyvä lapsi ja välillä huono lapsi. Oli täysin päivästä kiinni minkälaisena äiti minua piti.

Onneksi oli faija, joka oli hyvin kouluttautunut. Hän oli hyvä ihminen, oikeudentuntoinen. Hän piti minun puolia. Tiesin, että isä piti minun puolia. Siinä mielessä olin onnekas.

Lopulta äiti lähti perheestä, olin silloin vielä hyvin nuori. Hän lähti, kertoen syyksi sen, että häntä oli kohdeltu niin huonosti, häntä…

Onneksi faija oli hyvätuloinen ja pystyi huolehtimaan sekä antamaan meille sen jälkeen normaalit kasvuolosuhteet.

Miten koit äitisi lähtemisen ja minkälaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herätti lapsena/nuorena?

Koen, että en ollut lapsena mitään, en yhtään mitään. Täysi nolla, enemmänkin miinuksen puolella. Kaikki minussa oli rumaa. Ajattelin että oonko jotenkin likanen. Äiti esimerkiksi pesi mua iltasin, oikein hinkkasi, etten mä vaan oo jotenkin ihan tosi likainen. Sekin meni jotenkin niin yli ja överiksi.

Minulla oli turvaton olo. Koskaan äiti ei huolehtinut siitä, että olisin ollut turvassa. Kehoni reagoi siihen ylivireydellä. Minun piti itse olla valppaana koko ajan, koska kukaan ei huolehtinut minusta.

Faijakin meni passiivis aggressiivikseksi, koska silläkin oli huono olla. Ei ollut hänkään kovin huolehtivainen. Kaiken tuon vuoksi olin alisuoriutuja, mulle kelpasi vähäisempi, koska enhän ollut arvokas. En arvostanut itseäni riittävästi.

Muistan turvattomuuden tunteeni ja täydellisen mitättömyyden tunteen. Silloinen vihan tunne ja sen syy oli kaltoinkohtelussani. En silloin tunnistanut sitä. Kohdistin vihan itseeni ja siitä tuli yleinen huono olo joka ei meinannut hellittää.

Itseluottamus oli täysin nolla, ei minkäännäköstä itseluottamusta.

Minulla oli ihmeellisiä syyllisuudentunteita. Olin muka huolimaton ja en muka pystynyt keskittyyn mihinkään. Mitä teinkin, mikään ei riittänyt. Tunne kelvottomuudesta. Vaikka sä teit mitenki päin, aina löyty joku mikä ei ollut hyvin. Koskaan en ollut tarpeeksi, ei tarpeeksi hyvä vaan tarpeeksi.

Millä tavalla äitisi narsismi vaikutti naiseksi kasvamisessasi?

Roolinihan oli se, että mun olis pitänyt syntyä poikana. Äitini halusi poikalapsen ja kun en ollut poika jo äidin saaman ensimmäisen tytön jälkeen, niin olen saanut jollain tapaa kiinni sellaisesta ihmeellisestä fiiliksestä, että ”saatana se olikin tyttö”.

Olen varmaan vastasyntyneenä aistinut sen, miten epätervetullut olin tähän maailmaan. En esimerkiksi saanut kasvattaa pitkiä hiuksia, ennen kuin olin 12 vuotias. Sen jälkeen en enää halunnutkaan hiuksiani leikattavan. Mut vietiin aina kampaajalle ja sanottiin, että ”noniin tukka lyhyeksi nyt”! Kampaaja näki, etten halunnut hiusksiani leikattavan, mutta äidin sana oli laki. Uskon, että kampaaja näki minun kärsivän siitä.

Paljon se on vaikuttanut naiseuteeni. Valtava epävarmuus omasta ulkonäöstäkin, vaikka olin aina kaunis ajattelin kuitenkin, että no enhän mä mitään oo.

Aloitin ensimmäisen seurustelusuhteenikin vasta yli 20 vuotiaana. Olin niin epävarma siitä, että olen naisena hyväksytty. Hirveä ristiriita, en osannut ottaa kehuja vastaan. Se aiheutti myös sen, että epäonnistuneiden miesjuttujen jälkeen ajattelin, etten ikinä saa kestävää suhdetta.

Oli pitkä tie siihen, että olen terveessä avioliitossa. Meni tosi pitkään, että sain sen tietynlaisen epävarmuuden pois omasta kehostani ja kokonaisvaltasesti omasta itsestäni. Rakkaus on ollut vaikeinta, koska en ole voinut uskaltaa luottaa siihen, että joku rakastaisi minua aidosti.

Mitkä olivat ne tärkeimmät seikat, jotka auttoivat sinua selviytymään?

Selviytymisessäni isä on ollut yksi erittäin tärkeä henkilö ja mun omat luonteenpiirteet. Oon aika voimakas.

Tietty joustavuus minussa ja kestävyys ovat auttaneet mua. En usko, että ilman niitä olisin selvinnyt äitisuhteestani.

Olen käynyt myös oman psykoterapian läpi, mikä opetti minulle että olen arvokas. Sain tavallaan synninpäästön. Suurin työ mitä olen tehnyt mielessäni on se, että miten mut äitini silmissä kuvattiin. Olen joutunut purkamaan sen pala palalta pois. Nlp-koulutuskin on auttanut minua. Alitajunta harjoitteessa tajusin oman roolini perheessä ja tajusin, että mähän voin tehdä ihan muuta, kuin mikä rooli minulle perhepiirissä annettiin.

Äiti tuntui siirtävän piirteitä, joita ei halunnut itsessään nähdä, muihin. Hän asetti ne lapseensa. Sitä kautta hän tunsi itsensä hyväksi. Lapsi uskoo vanhempaansa, sä oot se mitä vanhempi sulle sanoo. Sen ymmärtäminen on vaikeaa.

Jos sinulla ei olisi kuvaamiasi vaikeita kokemuksia, mistä tärkeistä seikoista olisit jäänyt paitsi?

Oon ruvennu perehtyyn tähän, kun löysin narsismin, ymmärsin että tässä syy kokemuksiin. Kokemani sai selityksen.

Tärkein mitä voisin ajatella on se, että musta on tullu ihan helvetin terävä sen ansiosta. Oon joutunu käyttään aivojani, että mistä kaikesta oli kysymys. Se on kasvattanut myös paljon omaa ihmistuntemustani. Vieläkin itsessäni on paljon opittavaa, koska lapsuudessa peili oli niin vääristynyt.

Lapsuudessa tarvitsin, jotta selvisin, nokkeluutta ja tervävyyttä, jotta tiesin mitä voin sanoa äidille ja mitä en.

Minulla on myös hyvä tilannetaju ja tarkkanäköisyys useiden asioihin suhteen. Äiti ei pystynyt sitä murtamaan musta, että mä tiesin minkälainen se on, siitähän mulla oli oma kokemus. Äiti ei saanut tapettua minusta terävyyttäni.

Miten kannustaisit ja neuvoisit henkilöitä, jotka ovat kokeneet samaa tai kokevat sitä edelleen? Mihin heidän tulisi kiinnittää huomiota?

Voisin sanoa kaikille henkilöille, jotka ovat esim.huonossa parisuhteessa, että jos narsisti tietää, että sä tiedät mikä se on, sitä se ei sinusta voi ikinä viedä. Sitä se ei voi sulta koskaan ottaa pois, että sä oikeasti tiedät mikä se on.

Narsistin ”kylvön” itsessään on myös hyvä tunnistaa. Mitkä ovat minun omia ajatuksiani ja tunteitani, mistä esimerkiksi negatiivisuuteni asioita kohtaan juurtaa? Mieti tarkoin mistä negatiivisuutesi tulee. Onko se sinua itseään vai narsisti vanhempasi tai puolisosi ajatuksia, jonka se on koodannut sinuun? Ohjelmoinut, manipuloinut sinut käyttäytymään ja ajattelemaan hänen tavallaan, hänen kieron ja vääristyneen maailmansa mukaisesti.

Kannattaako sinun kantaa narsismia olkapäälläsi jos olet päässyt jo eroon narsistisesta henkilöstäsi? Kannattaako sitä kantaa mukanaan omassa mielessä, asenteissa, valinnoissa?

Kannattaa pyrkiä osaamaan tiedostamaan sitä mikä on sitä omaa minua? Se löytyy, kun narsistin manipuloimat ajatusvääristymät poistetaan pikkuhiljaa ja annetaan sen syväjäädytetyn lapsen vapaasti avautua omassa itsessä. Sen pitää vaan antaa sulaa sieltä esiin. ”Tutki, tunnustele, käännä ja väännä”, katso kokonaisuus, niin tiedät mistä on kysymys.

Mitä nuo kokemukset opettivat sinulle?

Ainakin sen, että ihminen pystyy muuttumaan jos on riittävästi tarvetta, halua ja rohkeutta.

Muuttumiseen tarvitaan oma halu, jos ei halua ei pysty. Oli niin huono olo, että oli tarve muuttua. Nuo kokemukset ovat opettaneet sen, että kunnioitan itseäni. Olen ollut aina sinnikäs. Äitini halusi upottaa mut, mutta en antanut periksi. Ihminen voi selvitä pahoistakin paikoista.

Käänsin vihan voimavarakseni ja lopulta pääsin pois vihasta.

 

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

Narsisti ja liian kiltti vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit

Onko asiakkaillasi, niillä, jotka ovat kärsineet narsistityyppisen henkilön käyttäytymisestä samankaltaisia luonteenpiirteitä?, kysyi yksi kollegani. Kyllä, vastasin.

Usein he jotka ovat kärsineet narsismista lähi-ihmissuhteissa ovat hyvin kilttejä. He ovat herttaisia, sydämellisiä ja herkkiä. Niitä, jotka antaisivat kaikkensa ja vähän vielä enemmänkin auttaakseen toista. Heidän empaattisuuteensa ja hyväntahtoisuutensa asettavat yleensä toisten toiveet omien edelle.

Kun hän voi hyvin, minäkin voin hyvin”

-kertoi 20 vuotta narsistin kanssa avioliitossa elänyt naisasiakkaani.

Moni on puhunut myös ”sinisilmäisyydestä”,  kauniista piirteestä joka kuvastaa mm. lapsenomaista uskoa hyvään. Henkilö uskoo hyvään, ihmisten hyvyyteen. Toivoo, sekä luottaa asioiden palaavan ennalleen kaiken tapahtuneen jälkeen ja uskoo ihmisten muuttuvan. Liian kiltti, kiltteydestä kärsivä voi muuttua, narsisti ei. Narsistin on mahdotonta muuttaa sitä minkä ei itse tiedosta olevan olemassa.

Tunnistamaton läheisriippuvuus haittoja aiheuttamassa

Puhutaan myös läheisriippuvuudesta. Sana huokuu negatiivista sävyä, mutta on piirre, joka kertoo myös ihmisen empaattisuudesta ja hyväsydämisyydestä, sekä  halusta pitää huolta toisista ihmisistä. Läheisriippuvuutta ei ole pelkästään narsistien uhreilla, vaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan töissä se on hieno avu.

Narsistin kanssa herkästi suhteeseen ajautuva läheisriippuvainen henkilö kärsii usein taustalla olevasta yksinjäämisen pelosta.  Työnohjaaja Mari Huusko kertoo Helsingin sanomien artikkelissa (12.2.2016) yksinjäämisen pelon aiheuttavan hyväksynnän hakemista läheisiltä. Huusko kuvaa läheisriippuvuuden olevan yleisemmin naisten, kuin miesten ogelma. Ns.kiltin tytön syndrooma, jossa puurretaan ja halutaan menestyä ja kaivataan jatkuvaa kiitosta.

”Jos ongelmia ei tiedosteta, läheisriippuvuuden uhri voi toistaa kuviota omassa parisuhteessaan ja perheessään.”

(Läheisriippuvainen kontrolloi ja pelkää hylätyksi tulemista- ”Läheisriippuvuus on tyypillisesti kilttien tyttöjen ominaisuus”, 12.2.2016, Helsingin Sanomat)

Tunnistaessa läheisriippuvuuden piirteitä on mahdollista pitää huolta siitä, ettei anna kenenkään käyttää hyväksi omaa kiltteyttään ja hyväntahtoisuuttaan. Rajojen asettaminen on läheisriippuvuuden tunnistamisen jälkeen merkittävä ja tarpeellinen askel.

Oppiessa arvostamaan itse omaa itseään, ei arvostusta tarvitse hakea enää ulkopuolelta, toisilta ihmisiltä.

Rajojen asettamisen ja niistä kiinni pitämisen tarkoitus on suojata herkkää henkilöä, joka usein automaattisesti viehättyy vastakkaisesta persoonasta, kuin mitä itse on. Jokaisen tulisi tietää, ettei kenenkään tarvitse yrittää sopeutua kärsimyksiä ja pahaa oloa aiheuttaviin tilanteisiin. Ei tarvitse yrittää miellyttää henkilöä, kuka aiheuttaa pahaa oloa sanoillaan ja teoillaan. Näin tehdessään on täydellinen uhri narsistille, joka polkee ja alistaa sen kuka rooliin suostuu ja alistuu.

Terveesti itsekäs

Nyt vuosia myöhemmin olen sen ymmärtänyt, yritinpä mitä vaan, käyttäydyinpä miten ystävällisesti vaan, mikään ei kelvannut. Mikään ei olisi ikinä tullutkaan kelpaamaan. Yritin mukautua hankaliin tilanteisiin. Yritin muuttaa käyttäytymistäni hyväksyvämmäksi. Nyt ymmärrän, ettei sillä ollut merkitystä. Syy ei ollutkaan minun“.

-kertoi 60 vuotias naisasiakkaani, joka oli viimeisen kymmenen vuoden ajan potenut kovaa syyllisyyttä ja ahdistusta entisen puolisonsa vähättelyjen, moitteiden, haukkujen sekä manipuloinnin vuoksi.

Ymmärrys siitä, ettei tarvitse menettää omaa itseään ja itselle tärkeitä asioita, sekä arvojaan toista miellyttääkseen ja ettei ole huono ihminen, jos kieltäytyy huonolta ja väärältä tuntuvalta kohtelulta on helpottavaa.

Vastakkaiset kappaleet vetävät toisiaan puoleensa

Kiltti läheisriippuvainen ihminen ja narsisti vetävät toisiaan puoleensa, kuin magneetit. Molemmat palvelevat toistensa tarpeita. Kumpikin saa toisiltaan sitä mikä saa heidän olonsa tuntumaan tärkeiltä ja rakastetuilta. Hyväksytyiltä.

Ben Malinen kirjoittaa Taakkana läheisriippuvuus – kenen elämää elät? -teoksessaan (2014) kuinka narsisti tarvitsee ja haluaa huomiota, kunnioitusta, huolenpitoa, ylistämistä ja kehuja. Liian kiltti ja läheisriippuvainen taas haluaa ja on valmis niitä antamaan.

Liian kiltti ja läheisriippuvainen ihastuu helposti narsistiin, koska narsistilla on niitä piirteitä, joita läheisriippuvainen ihailee ja haluaa. Itsevarmuutta, mikä todellisuudessa vain peittää huonoa itsetuntoa, äärimmäistä rohkeutta ja suurta ihmiset hurmaavaa olemusta.

Narsisti ajattelee, että maailma on hänelle kiitollisuudenvelkaa. Hän kokee, että hänellä on oikeus erityiskohteluun ja palveluihin. Hän kysyykin, mitä maailman kuuluu hänelle antaa.

Läheisriippuvainen taas tuntee olevansa kiitollisuudenvelassa toisille ja koko maailmalle, joten hän kysyy, mitä hän voi antaa toisille ja miten hän voisi pelastaa koko maailman”.

(Malinen, 2014: 89)

Kaksi erilaista maailmaa

Suhteesta narsistiin on yleensä hyvin vaikea lähteä ja irrottautua. Liian kiltille, läheisriippuvaisella henkilölle se tuottaa suuria vaikeuksia, vaikka henkilö ymmärtääkin, että häntä kohdellaan huonosti ja väärin. Läheisriippuvainen ottaa tavallisesti toisen tunteet omalle vastuulleen ja unohtaa näin oman hyvän, sekä omat tarpeensa.

Empatiaan kykenevän, muita aidosti ja suuresti huomioivan on vaikea ymmärtää ettei hänen ajattelu ja toimintatapansa ole kaikilla samankaltainen. Yhtä vaikeaa on narsistin ymmärtää toisenlaista maailmaa, kuin mitä hän itse kokee, kuinka jotkut eivät toimi ainoastaan oma etu ja hyöty edellä.

Narsistille jo varhaislapsuudessa tapahtunut vajaaksi jäänyt minuuden kehitys aiheuttaa sen, ettei hän osaa nähdä maailmaa muuten, kuin lapsenomaisesti oman itsensä ja omien tarpeidensa kautta. (Myllärniemi, jotte.info/narsismi)

Narsistin kanssa lähisuhteessa olevan usko ja toivo siihen, että narsisti muuttuu näyttäytyy usein läheisten silmissä hyvin toivottomalta. Se aiheuttaa turhautumista, väsymistä ja jopa välien rikkoontumista narsistiin uskovaan kilttiin henkilöön.

Kahden täysin erilaisen maailman kohdatessa ne täydentävät ensin toisiaan täydellisesti. Lopulta, kun näiden kahden vastakkaisen maailman erot alkavat tulla esiin on erilaisuus niin merkittävää, etteivät ne voi enää elää sovussa. Syttyy sota, jossa narsistinen maailma kadehtii ja vihaa, koska huomaa, ettei saakkaan omaan maailmaansa sitä mitä toisessa maailmassa ihaili. Jos tuo maailma murretaan, ei sitä tarvitse enää kadehtia. Näin narsistin lähellä elävä joutuu unohtamaan omansa, jotta sopu heidän maailmojensa välillä säilyisi.

Ollako vai eikö olla?

On tavallista, että irrottautumis- ja eroyrityksiä on monia. Eroamisen on usein tehnyt vaikeaksi myös se, että narsisti on voinut käyttäytyä hyvin fiksusti ja tilanteeseen toivotulla tavalla töppäilyjensä jälkeen. Moni narsistin kanssa lähisuhteessa ollut on kuvannut aidoksi tulkittujen anteeksipyyntöjen ja kirjallisten lupauksien ja sopimusten olleen riittävän uskottava vakuus asioiden muuttumisesta. Valitettavasti kuitenkin turhaan.

Monet asiakkaani puhuvat ”on-off- suhteesta”, johon vihdoin on tullut viimeinen piste. Sietokyky sille, mitä kestetään ja mitä ei on saanut viimeisen silauksen, jonka johdosta eropäätös on tehty.

Narsististen lähisuhteiden dynamiikkaa on kuvattu diktaattorin vallassa elämiseksi, jossa on ollut henkistä väkivaltaa, manipulointia, patologista valehtelua, pettämistä sekä taloudellisiin vaikeuksiin tahallaan saattamista. Lapset ovat surullisen usein joutuneet olemaan läsnä kaikissa edellämainituissa tapahtumissa.

Paluu rajoihin

Kiltin ja läheisriippuvaisen henkilön on tärkeä oppia tunnistamaan itsessään niitä piirteitä, jotka altistavat häntä huonolle kohtelulle. Rajojen asettaminen on yksi tärkeimmistä seikoista, mitä ihmisten tämän asian suhteen tulisi oppia tekemään.

On osattava sanoa mitä minulle saa tehdä ja sanoa. Mitä minulle ei ehdottomasti saa tehdä ja sanoa ja mitä sitten jos joku uhkaa ylittää rajani?

Narsistille nämä rajat on oltava hyvin tiukat. Niistä tulee pitää kiinni erittäin tarkasti. Yksikin lipsahdus voi viestiä siitä, etteivät rajat nyt niin tärkeitä olekaan. Jos henkilö päätyy jäämään suhteeseen narsistin kanssa, eivät rajat kuitenkaan ole tie onnelliseen tai tasavertaiseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen.

Narsistien uhrien tuki ry:n nettisivuilla, ”Narsisti kodin valtiaana” -osiossa kuvataan kuinka rajoja asettavan osapuolen ogelmana on usein kuitenkin se, että rajoja asettava henkilö joutuu elämään jatkuvassa puolustusasemassa tai luomaan ikään kuin äiti-lapsi suhteen narsistin kanssa. Tällöin narsistin kumppani joutuu ottamaan etäisyyttä narsistiin ja menettää näin ollen vähäisetkin läheisyyden rippeet.

Rajojen asettaminen ja niistä kiinni pitäminen vaativat usein lopullisen eron ja välimatkaa narsistiin. Rajat ovat normaalia tervettä itsekkyyttä, niistä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Terve itsekkyys ja narsistinen itsekkyys ovat kaksi eri asiaa. Nämä on tärkeä oppia erottamaan toisistaan.

Näytelmästä kohti luontevaa toimintaa

Olemme puhuneet useiden asiakkaideni kanssa siitä, kuinka itseä puolustaessa on osattava edes hetken vakuuttavasti näytellä olevansa varma siitä, että tässä menevät minun rajani, eikä niitä saa ylittää.

”Näytelmän” jälkeen voi taas olla oma ihana herttainen ja ystävällinen itsensä. Omaa itseään ei tarvitse kokonaan muuttaa, mutta rajojaan suojellessa on osattava olla vakuuttava.

Ajan myötä tuo ”vakuuttava näytelmä” voi jäädä luonnolliseksi toiminnaksi, suojelemaan omaa minää, ilman ”näytelmä” osaa.

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi, 11/2015

Kirjoitusta muokattu 16.5.2017

 

Lähteet:

Jokinen Brita, Narsisti keskellämme, 2012, Minerva Kustannus Oy

Malinen Ben, Taakkana läheisriippuvuus- kenen elämää elät?, 2014, Kirjapaja

Myllärniemi Jorma, Narsismin käsite, 2014

Narsistien uhrien tuki ry:n nettisivut, ”Narsisti kodin valtiaana”

”Liikaa parjattu riippuvuus”, Tehy-lehti, <www.tehy-lehti/liikaaparjatturiippuvuus/, 13.11.2015

Läheisriippuvuus on tyypillisesti kilttien tyttöjen ominaisuus, Pääkkönen, 12.2.2016, Helsingin Sanomat

”Läheisriippuvuus, oivalla oma vastuu elämästäsi ja elät”, Läheisriippuvaiset ry- nettisivusto <www.laheisriippuvaiset.com/>, 13.11.2015