Miten elää yhdessä narsistisen kumppanin kanssa?

Narsisti tarvitsee jatkuvaa ihailua ja ylistystä, joka on kumppanille vaativa ja loputon projekti. Väsymättömänä kannustusautomaattina oleminen on jatkuva ylityö, josta maksetaan todella huonosti.  Ellei kuitenkaan ota ylitöitä vastaan on suhde alkujaan tuhoon tuomittu ja vailla pohjaa oleva pelkkä toive.

Kumppanina narsisti olettaa saavansa täyden huomion, niin kuin imeväinen syöttäjältään. Hänen huolensa ja mielensä järkkyminen vaativat erityistä huomiota, jossa kumppanin tulee unohtaa kaikki muu, olipa kyse sitten työstä tai hänen omista lapsistaan. Imeväisen itkiessä nälkäänsä on syöttäjän vastattava ja jos vastausta ei tule, ei itkukaan lopu.

Murray & Johnson (2012) kertovat Hullun rakas -kirjassaan, kuinka huomion järkkyessä tai sen puuttuessa, narsistin käyttäytymistä on verrattu lapsen tai teinin kiukunpuuskiin, joka on kykenemätön ymmärtämään, ettei hänen asiansa ole aina tärkeysjärjestyksen kärkipäässä kaikkien muiden elämässä.

Lapsi narsistissa ei näyttäydy suhteen alussa. Se leikkii piilosta sen aikaa, kunnes universumia suurempi ja vakuuttava persoona, sekä älykäs ensivaikutelma ovat yhdessä kiepsauttaneet uuden tuttavuuden täydellisesti valtaansa.

Narsisti on mestari antamaan itsestään fiksun ja hyvin hurmaavan ensivaikutelman. Deittimarkkinoilla narsisti on tutkitusti ylivoimainen voittaja.

Voiko narsistisen kumppanin kanssa elää ja onko epärealistista odottaa onnellista parisuhdetta äärimmäisen itsekkään ihmisen kanssa?

Moni elää tietäen tai tiedostamattaan narsistin tai narsistisen persoonan kanssa. Lähellä voi olla ja elää kauankin aikaa, mutta helppoa se ei koskaan tule olemaan.

Vahvoista narsistisista persoonapiirteistä kärsivä henkilö on äärimmäisen vaikea elinkumppani, olipa itse kuinka kärsivällinen ja hyväntahtoinen tahansa.

Seuraavilla muutamilla keinoilla suhdetta narsistiin voi olla helpompi kestää tai ehkä jopa hiukan parantaa:

 

1  Anna palautetta ja kehu

Koska narsisti on lapsen tavoin hyvin itsekeskeinen, on hänen saatava useita kertoja päivässä positiivista palautetta. Kun lasta ymmärretään, kun hänelle hymyillään lempeästi ja nyökkäillään hänen jokaisen hyvään suuntaavan tekonsa aikana, saa hän hyväksytyksi tulemisen tunteen, sekä hyvän olon.

Tämän myös narsisti kumppaniltaan tarvitsee, jotta pystyy paremmin välttymään raivokkailta kiukunpuuskiltaan, jotka voivat myrskyn yltyessä saavuttaa valtavan tuhoisat mittasuhteet lähi-ihmissuhteissa.

Narsistin kumppanit yleensä tietävät miten narsistille tulee puhua, jotta he tulisivat itse kuulluksi. Voi esimerkiksi kehua, kuinka ymmärtäväinen ja kykeneväinen kuulemaan toista hän onkaan, toisin kuin monien muiden kumppanit.

Näin narsisti saattaa motivoitua pyrkimään vahvistamaan kuvauksen omasta erinomaisuudestaan.

2  Huolehdi itsestäsi

Murray & Johnson (2012) listaavat kirjassaan Hullun rakas– Näin selviät kumppanisi persoonallisuushäiriöstä ensisijaisen tärkeäksi itsestään huolehtimisen.

Narsistin jatkuva huomiointi, kannustaminen, kehuminen ja eri asioista vakuuttelu ovat voimia vieviä, henkisiä ja fyysisiä voimia kuluttavia.

Oman ajan vaaliminen ja siitä kiinni pitäminen voi olla henkireikä, jossa ajatukset ja keho saavat hetken levätä ja latautua.

3  Omat rajat

Fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden takaaminen itselle ja lapsille on varmistettava ensin tiedostamalla itse, missä menevät toisen huonon käytöksen sietämisen rajat.

Omat rajat ja niiden kunnioittamisen tärkeys on hyvä kertoa itselle ja muille.

Rajojen tulee olla selkeät.  Jotta rajoista motivoidutaan pitämään kiinni, on niiden taustalla olevat järkevät syy hyvä sanoa ääneen.

Mikä on sinun järkevä syysi siihen, että asetat rajat sille, miten sinua saa kohdella ja miten ei?

4 Vältä provosoitumista

Narsistin itsetunto on todellisuudessa heikko. Hän kadehtii muita ja muiden saavutuksia ja on hyvin mustasukkainen, muttei voi sietää näitä tunteitaan. Siksi tunteet kohdistetaan automaattisesti ja tiedostamatta muihin, ensisijaisesti lähellä elävään kumppaniin.

Narsistin syyllistäessä on hyvin tärkeää olla provosoitumatta.

On hyvä yrittää hillitä tunteensa, olla osallistumatta riitaan ja selittää itselleen, kuinka se on vain joidenkin ihmisten tyypillinen ja valitettavan jäykkä toimintatapa asioiden käsittelyyn.

Narsisti ikään kuin suojelee haurasta egoaan, joka ei lapsuuden varhaisissa ihmissuhteissa päässyt kehittymään normaalilla tavalla, kulttuurissamme vallitsevien normien kaltaisiksi.

Usein narsistin lähellä eläneet ovatkin sanoneet;

”Jos vain aina jaksaisi pelata säännöillä, jotka narsisti on luonut, olisi kaikki paljon helpompaa”.

 

Narsistinen peli

Narsistin säätelemää peliä voi pelata niin kaua kuin jaksaa, mutta säännöt ovat narsistin, eikä niitä yleensä pystytä muuttamaan. Pitää yrittää keksiä uusia keinoja, joilla pääsisi maaliin ja lopulta hyppäämään kokonaan pelistä pois.

Jos kuitenkin on tunne siitä, että kaikki keinot ja panokset on käytetty, itse asiassa jo ennen pelin puoltaväliä, on viisasta luovuttaa ja jättää peli.

Myötätunnon lisääntyminen

Narsistille on tunnetusti haasteellista tuntea empatiaa ja myötätuntoa. Sen vuoksi kumppanin kokemukset ja tunteet ovat narsistille aidosti vaikeita ymmärtää.

Jos narsistin käyttäytymisessä kuitenkin on huomattavissa edes jonkin verran empatiaa, lämpöä tai ymmärrystä on hänelle tärkeä antaa välitöntä hyvää palautetta. Tämän jälkeen tulee myös kertoa se, minkälaisia tunteita hän saa näin toisissa aikaan ja miten hänkin voisi lopulta niistä hyötyä.

Jos narsisti vaikuttaa ymmärtävän kumppaninsa kertomaa, on häntä syytä kehua tästä runsain mitoin.

Onko jo aika lähteä?

Nämä muutamat edellämainitut keinot eivät kuitenkaan hyvin mahdollisesti tule muuttamaan narsistia.

Suhde narsistiin on aina vaativaa ja yleensä kumppanin kärsivällisyys ja jaksaminen ovat jatkuvalla koetuksella.

Narsistista erotessa oma ja lasten turvallisuus on tärkeä varmistaa esimerkiksi puhumalla etukäteen asiasta omille sukulaisille ja ystäville. Narsistille erosta kerrottaessa ei äärimmäisen mustasukkaisissa suhteissa ole hyvä kertoa yksin, jotta tilanne pysyisi mahdollisimman rauhallisena. Lapset on hyvä pitää poissa näistä tilanteista. Lapsille voi kertoa myöhemmin, kun tilanne on hieman rauhoittunut, se mitä vanhempien välillä on taphtunut tai tapahtumassa. Muista aina kertoa lapsellesi, ettei eron syy johdu hänestä ja että vahempien rakkaus lapseen säilyy erosta huolimatta.

Vaikka narsisti ei itse pysty antamaan rakkautta ja huomiota niin suurissa määrin missä hän itse sitä tarvitsee, on häntä isoissa muutostilanteissa viisasta olla provosoimatta ja kohdella asiallisesti. Näin ollen haastavat tilanteet voivat päättyä paremmalla tavalla.

 

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

 

Lähteet: Johnson Brad W. & Murray Kelly, Hullun rakas, 2012, Finn Lectura

 

Kuka sinä olet, riippumatta kaikista ihmissuhteistasi?

Kun minun on paha olla, hän katsoo halveksuen ja nauraa, kädet tietävästi lanteillaan. Kertoo, ettei minun kannattaisi itkeä, koska näytän silloin niin rumalta, ettei kukaan saata minuun edes katsoa. Hengitän syvälle sisääni hänen vihaa ja inhoa. Haju tarttuu ihooni, muistan, kuinka yksin olen. Olen niin yksin, vaikka olen hänen kanssaan. Hän vähättelee tuskaani, mitätöi olemassaoloni. Ohittaa tunteeni, jotka lamauttavat kaiken toimintakykyni. Anelen häneltä välittämistä, raivoan kuin eläin. Turhaan. Syljen hänen kasvoilleen ja yritän muistaa miksi olen tässä, säälittävä minä.

Kun minun on paha olla, hän ottaa syliinsä ja lohduttaa. Silittää otsasta ja poskesta. Pyörittelee hiuksiini pieniä kiehkuroita. Halaa vahvasti ja lämpimästi, niin kauan kuin tarvitsen. Hengitän syvälle sisääni hänen lempeää tuoksuaan. Tuoksu tarttuu ihooni, se tunkeutuu huokosista sisään ja sukeltaa verenkiertooni, kuin huumaava lääke. Muistan, etten ole yksin. Hän on tukenani, lohduttaa ja kannustaa. Sanoo kaiken sen lempeästi, kuin äiti lapselleen laulaen. Annan hänelle suukon ja hymyilen. Kiitän häntä ja kerron, kuinka tärkeää tämä kaikki on minulle.

Kun minun on paha olla, lohdutan itseäni. Kuvittelen itseni kymmenkertaiseksi, lentämään kykeneväksi olennoksi. Kun minulla on paha olla, kymmenen kertaa suurempi ja vahvempi minäni ottaa syliinsä ja lennättelee taivailla. Sen pitkät mustat hiukset kieppuvat tuulessa, kun se kaartelee hymyillen, päällään hento valkoinen mekko, pehmeiden pilvien väleissä. Se yrittää hauskuuttaa minua, saada nauramaan. Sen tuuditus muistuttaa, kuinka paljon olen oppinut, tehnyt ja uurastanut. Muistuttaa arvostamaan sinnikkyyttäni, luovuuttani, hypomaanisen hersyvää positiivisuuttani ja kaikkea kauneuttani. Suljen silmäni ja annan sen rauhoittaa. Se tietää mitä minä tarvitsen ja minne päin nyt pitää mennä, koska se on minä. Se tietää, kuka oikeasti olen ja miksi minulla ei ole hätää. Se tuntee minut parhaiten, koska se on minä.

Valitsen edellisistä toisen ja kolmannen lohduttelijan yhdistelmän, kiitos!

Yvonne Dolan kertoo Pieni askel-kirjassaan, kuinka ne ihmiset, joilla ei ole tunnetta itsestään, erillään parisuhteestaan ovat huonossa asemassa. Parisuhteemme voi kohdata ylitsepääsemättömiä ongelmia jos odotamme kumppanimme täyttävän kaikki emotionaaliset tarpeemme.

Jos odotan, että kumppanini vastaa kipuuni, pahaan olooni, epävarmuuteeni, hämmennykseeni, ilooni ja nauruuni aina siten mikä olisi minulle itselle paras mahdollinen tapa saada vastakaikua. Toisen tunteiden täydellisen tyydyttämisen taakka johtaa paikkaan, jossa on vain loputonta turhautumista ja katkeruutta.

Dolan mainitsee David Schnarchin kirjan Passionate Marriage, jossa Schnarch sanoo itsensä tuntemisen ja lohduttamisen kyvyn, puolisosta riippumatta olevan ratkaisevassa osassa, kun halutaan luoda pitkää ja molempia osapuolia tyydyttävää parisuhdetta.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla se täysin eheä yksilö, jolla ei ole ainoatakaan säröä tai heikkoa kohtaa missään saumassa. Se on mahdotonta, jokainen sielu kuluu käytössä, eletyn elämän ja useiden eri ihmissuhteiden hankaamiksi. Hyvässä parisuhteessa kumppanit tukevat luonnollisesti toisiaan, mutta eivät ole täysin riippuvaisia toisistaan.

Se, että tietää olevansa ”eriytynyt” (erillään, eri henkilö, eri persoona, oma minä, minä itse jne…) kumppanistaan, antaa mahdollisuuden rakentaa parisuhdetta perustuen rakkaudelle ja puolisoiden erillisille vahvoille piirteille ja voimavaroille. Näin riippuvuuden tunne toisesta ei saa niin paljon tilaa.

Kuka siis olet, eriytettynä kumppanistasi?

Sen selvittyä voit alkaa voimaan paremmin. Pelkästään se, että kysyt kysymyksen itseltäsi on arvokasta. Pääset alkuun prosessissa, joka voi lopulta johdatella ja viedä kohti vastausta, joka kertoo, kuka sinä olet, riippumatta kaikista ihmissuhteistasi.

Älä jätä kysymystä yhteen kertaan, sen toistaminen auttaa sinua.

Yvonne Dolan on kehittänyt harjoituksen, jonka voit tehdä yksin tai kumppanisi kanssa.
Seuraava harjoitus on suora lainaus Dolanin kirjasta Pieni askel:

Keskity jokaiseen seuraavista kysymyksistä erikseen ja etene vain sille kysymyksen tasolle, johon tunnet pystyväsi vastaamaan tällä hetkellä. Voit suorittaa harjoituksen yhdeltä istumalta, jos haluat tai käsitellä kysymykset asteittain päivien, viikkojen tai kuukausien aikana, kirjoittaen vastaukset sitä mukaa ylös.

Lähtötaso

1. Millä tavoilla olet samanlainen kuin puolisosi?
2. Millä tavoilla olet erilainen kuin puolisosi?
3. Mitä puolisosi kanssa yhteisistä persoonallisuuden piirteistä arvostat eniten? Tee niistä lista.
4. Mitkä puolisosi kanssa yhteisistä persoonallisuuden piirteistä ovat sellaisia, joista et pidä tai jotka saavat sinut tuntemaan olosi epämukavaksi? Tee niistä lista.

Välitaso

5. Kuka olet tästä ihmissuhteesta riippumatta? Miten ilmaiset tai voisit ilmaista positiivisimmin näitä puolia itsestäsi päivittäisessä elämässäsi?
6. Miten voit auttaa itseäsi pysymään suhteellisen tyynenä ja keskittyneenä silloin kun puolisosi tai muu rakas tärkeä ihminen on stressaantunut tai poissa tolaltaan?
7. Mitkä ovat terveitä ja merkityksellisiä tapoja, joilla lohdutat itseäsi tai pidät huolta itsestäsi ollessasi poissa tolaltasi ja puolisosi ei pysty auttamaan?

Edistynyt/Kypsä taso

8. Mitä haluaisit eniten muistaa puolisostasi, jos hän ei enää olisi paikalla tai elossa?
9. Mitä toivoisit, että puolisosi muistaisi sinusta, jos et olisi enää paikalla tai elossa?
10. Mitä toivoisit, että henkiin jäävä puoliso kykenisi muistamaan suhteestanne, kun kuolema lopettaa yhteisen aikanne?

Kysymyksiin voi olla vaikeaa vastata, älä säikähdä, älä luovuta.

”Vain harvat ja onnekkaat yksilöt selviävät lapsuudestaan vahvalla tunteella itsestään.” (Dolan, 1998, 116)

Vahva tunne itsestä auttaa luomaan kyvyn lohduttaa itseä, vaikeissakin vastoinkäymisissä, suruissa ja murheissa. Mitä enemmän olen eriytynyt, minä itse, tietoinen siitä, kuka minä olen, erillään kumppanistani, vanhemmistani, lapsistani tai ystävistäni, sitä enemmän minulla on kykyä lohduttaa itseäni ja sitä enemmän pystyn kohtaamaan stressaavia elämäntilanteita, joita väistämättä eteeni aika ajoin tulee ja kestämään niistä minulle aiheutuvan ahdistuksen sekä epävarmuuden.

Tämä on juuri sitä paljon puhuttua itsetuntemusta, hyvän itsetunnon hakemista, rakentamista, oppimista ja toteuttamista. Itsetuntemuksemme ja itsetuntomme on oikeastaan kaiken olemisemme perusta, ainakin melkein kaiken.

Itsetunto näyttelee niin suurta osaa elämässämme, ettei sitä kannata missään nimessä vähätellä tai ohittaa. Hyvä itsetunto, tietämys siitä, kuka minä olen kaikista ihmissuhteistani riippumatta auttaa välttymään myös ihmisiltä, jotka pystyvät häikäilemättömästi käyttämään muita henkisesti hyväkseen.

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

Lähteet: Dolan Yvonne, 1998, Pieni Askel, Lyhytterapiainstituutti Oy

Narsistiäidin pitkäaikaiset vaikutukset tyttären elämään

Haastattelin naista, jonka lapsuutta varjosti ja hallitsi kovalla tavalla narsistinen äiti. Kuvaukset ja kertomukset olivat hyvin koskettavia ja nostivat minussa esiin monenlaisia tunteita. Kiukkua, suuttumusta, vihaa, sääliä, ymmärrystä, surua sekä onnea ja riemua siitä, että kaikesta huolimatta hänestä oli lopulta tullut selviytyjä.

Hienoa on myöskin se, että nuo kokemukset ovat saatelleet häntä tehtävään, jossa hän kohdistaa taitonsa ja tietonsa, vahvuutensa, niiden ihmisten pariin ja auttamiseksi, joilla on samanlaisia kokemuksia menneessä tai nykyisessä elämässään.

Kysyessäni miten äidin narsistinen persoonallisuushäiriö ja sen aiheuttamat käyttäytymisen piirteet näkyivät perheessä sain vastaukseksi karun sekä tyypillisen kuvauksen.

Tunteet joita pienessä tytössä äidin julman käyttäytymisen myötä heräsi olivat tunteita mitä lapsen ei tarvitsisi kokea.

Narsistisen äidin vaikutukset naiseuteen ja sen kehittymiseen ja naiseksi kasvamiseen ovat usein hyvin pitkäaikaisia. Noiden vaikutuksien työstäminen ei ole mahdotonta, mutta ei kaikista helpointakaan.

Jokainen kokemus voi silti opettaa meille jotain. Jokaisen kokemuksen myötä voi oppia ja huomata jotain arvokasta, mitä ei ehkä tietäisi ilman juuri sitä nimenomaista kokemusta.

Miten narsismi ilmeni/näyttäytyi lapsuudessasi?

Narsismi näkyi kokonaisvaltasesti perheen dynamiikassa. Perheessä oli jatkuva, ahdistunut, jännittynyt ja ennalta arvaamattoman väkivallan uhkan ilmapiiri.

Isä ja äiti olivat koko ajan riidoissa tai mykkäkoulussa. Isä ei ollut liittoutunut äidin kanssa, onneksi. Koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu, koskaan ei tiennyt millä tuulella äiti oli. Äiti suuttui nollasta sataan hetkessä. Hänen käyttäytymisensä oli erittäin ennalta arvaamatonta.

Äiti oli kova lyömään, löi pienimmistäkin asioista. Lupaa olla oma itsensä ei ollut, omaa persoonaa ei saanut olla.

Myöskin omat mielipiteet ja ajatukset tuntuivat olevan kiellettyjä. Ei saanut puhua, ei saanut sanoa juuri mitään. Jos en puhunut, se oli väärin ja jos puhuin sekin oli väärin. Äiti haukkui minua päivittäin, se näkyi täydellisenä mitätöimisenä, haukkumisena ja jopa sadistisena kiusaamisena. Usein hän joko nauroi minulle pilkallisesti tai yritti ivallisesti pidätellä nauruaan.

Muistan, kun minua kerran kiusattiin koulussa ja palasin kotiin. Halusin kertoa siitä. Kerroin äidilleni, että yksi tyttö oli haukkunut minua hyvin inhottavasti juntiksi. Äitini vastaus tähän oli kylmä tokaisu ”no junttihan sä oletkin”. Tuntui siltä, kuin hän olisi voinut jopa nauttia jos epäonnistuin.

Välillä olin hyvä lapsi ja välillä huono lapsi. Oli täysin päivästä kiinni minkälaisena äiti minua piti.

Onneksi oli faija, joka oli hyvin kouluttautunut. Hän oli hyvä ihminen, oikeudentuntoinen. Hän piti minun puolia. Tiesin, että isä piti minun puolia. Siinä mielessä olin onnekas.

Lopulta äiti lähti perheestä, olin silloin vielä hyvin nuori. Hän lähti, kertoen syyksi sen, että häntä oli kohdeltu niin huonosti, häntä…

Onneksi faija oli hyvätuloinen ja pystyi huolehtimaan sekä antamaan meille sen jälkeen normaalit kasvuolosuhteet.

Miten koit äitisi lähtemisen ja minkälaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herätti lapsena/nuorena?

Koen, että en ollut lapsena mitään, en yhtään mitään. Täysi nolla, enemmänkin miinuksen puolella. Kaikki minussa oli rumaa. Ajattelin että oonko jotenkin likanen. Äiti esimerkiksi pesi mua iltasin, oikein hinkkasi, etten mä vaan oo jotenkin ihan tosi likainen. Sekin meni jotenkin niin yli ja överiksi.

Minulla oli turvaton olo. Koskaan äiti ei huolehtinut siitä, että olisin ollut turvassa. Kehoni reagoi siihen ylivireydellä. Minun piti itse olla valppaana koko ajan, koska kukaan ei huolehtinut minusta.

Faijakin meni passiivis aggressiivikseksi, koska silläkin oli huono olla. Ei ollut hänkään kovin huolehtivainen. Kaiken tuon vuoksi olin alisuoriutuja, mulle kelpasi vähäisempi, koska enhän ollut arvokas. En arvostanut itseäni riittävästi.

Muistan turvattomuuden tunteeni ja täydellisen mitättömyyden tunteen. Silloinen vihan tunne ja sen syy oli kaltoinkohtelussani. En silloin tunnistanut sitä. Kohdistin vihan itseeni ja siitä tuli yleinen huono olo joka ei meinannut hellittää.

Itseluottamus oli täysin nolla, ei minkäännäköstä itseluottamusta.

Minulla oli ihmeellisiä syyllisuudentunteita. Olin muka huolimaton ja en muka pystynyt keskittyyn mihinkään. Mitä teinkin, mikään ei riittänyt. Tunne kelvottomuudesta. Vaikka sä teit mitenki päin, aina löyty joku mikä ei ollut hyvin. Koskaan en ollut tarpeeksi, ei tarpeeksi hyvä vaan tarpeeksi.

Millä tavalla äitisi narsismi vaikutti naiseksi kasvamisessasi?

Roolinihan oli se, että mun olis pitänyt syntyä poikana. Äitini halusi poikalapsen ja kun en ollut poika jo äidin saaman ensimmäisen tytön jälkeen, niin olen saanut jollain tapaa kiinni sellaisesta ihmeellisestä fiiliksestä, että ”saatana se olikin tyttö”.

Olen varmaan vastasyntyneenä aistinut sen, miten epätervetullut olin tähän maailmaan. En esimerkiksi saanut kasvattaa pitkiä hiuksia, ennen kuin olin 12 vuotias. Sen jälkeen en enää halunnutkaan hiuksiani leikattavan. Mut vietiin aina kampaajalle ja sanottiin, että ”noniin tukka lyhyeksi nyt”! Kampaaja näki, etten halunnut hiusksiani leikattavan, mutta äidin sana oli laki. Uskon, että kampaaja näki minun kärsivän siitä.

Paljon se on vaikuttanut naiseuteeni. Valtava epävarmuus omasta ulkonäöstäkin, vaikka olin aina kaunis ajattelin kuitenkin, että no enhän mä mitään oo.

Aloitin ensimmäisen seurustelusuhteenikin vasta yli 20 vuotiaana. Olin niin epävarma siitä, että olen naisena hyväksytty. Hirveä ristiriita, en osannut ottaa kehuja vastaan. Se aiheutti myös sen, että epäonnistuneiden miesjuttujen jälkeen ajattelin, etten ikinä saa kestävää suhdetta.

Oli pitkä tie siihen, että olen terveessä avioliitossa. Meni tosi pitkään, että sain sen tietynlaisen epävarmuuden pois omasta kehostani ja kokonaisvaltasesti omasta itsestäni. Rakkaus on ollut vaikeinta, koska en ole voinut uskaltaa luottaa siihen, että joku rakastaisi minua aidosti.

Mitkä olivat ne tärkeimmät seikat, jotka auttoivat sinua selviytymään?

Selviytymisessäni isä on ollut yksi erittäin tärkeä henkilö ja mun omat luonteenpiirteet. Oon aika voimakas.

Tietty joustavuus minussa ja kestävyys ovat auttaneet mua. En usko, että ilman niitä olisin selvinnyt äitisuhteestani.

Olen käynyt myös oman psykoterapian läpi, mikä opetti minulle että olen arvokas. Sain tavallaan synninpäästön. Suurin työ mitä olen tehnyt mielessäni on se, että miten mut äitini silmissä kuvattiin. Olen joutunut purkamaan sen pala palalta pois. Nlp-koulutuskin on auttanut minua. Alitajunta harjoitteessa tajusin oman roolini perheessä ja tajusin, että mähän voin tehdä ihan muuta, kuin mikä rooli minulle perhepiirissä annettiin.

Äiti tuntui siirtävän piirteitä, joita ei halunnut itsessään nähdä, muihin. Hän asetti ne lapseensa. Sitä kautta hän tunsi itsensä hyväksi. Lapsi uskoo vanhempaansa, sä oot se mitä vanhempi sulle sanoo. Sen ymmärtäminen on vaikeaa.

Jos sinulla ei olisi kuvaamiasi vaikeita kokemuksia, mistä tärkeistä seikoista olisit jäänyt paitsi?

Oon ruvennu perehtyyn tähän, kun löysin narsismin, ymmärsin että tässä syy kokemuksiin. Kokemani sai selityksen.

Tärkein mitä voisin ajatella on se, että musta on tullu ihan helvetin terävä sen ansiosta. Oon joutunu käyttään aivojani, että mistä kaikesta oli kysymys. Se on kasvattanut myös paljon omaa ihmistuntemustani. Vieläkin itsessäni on paljon opittavaa, koska lapsuudessa peili oli niin vääristynyt.

Lapsuudessa tarvitsin, jotta selvisin, nokkeluutta ja tervävyyttä, jotta tiesin mitä voin sanoa äidille ja mitä en.

Minulla on myös hyvä tilannetaju ja tarkkanäköisyys useiden asioihin suhteen. Äiti ei pystynyt sitä murtamaan musta, että mä tiesin minkälainen se on, siitähän mulla oli oma kokemus. Äiti ei saanut tapettua minusta terävyyttäni.

Miten kannustaisit ja neuvoisit henkilöitä, jotka ovat kokeneet samaa tai kokevat sitä edelleen? Mihin heidän tulisi kiinnittää huomiota?

Voisin sanoa kaikille henkilöille, jotka ovat esim.huonossa parisuhteessa, että jos narsisti tietää, että sä tiedät mikä se on, sitä se ei sinusta voi ikinä viedä. Sitä se ei voi sulta koskaan ottaa pois, että sä oikeasti tiedät mikä se on.

Narsistin ”kylvön” itsessään on myös hyvä tunnistaa. Mitkä ovat minun omia ajatuksiani ja tunteitani, mistä esimerkiksi negatiivisuuteni asioita kohtaan juurtaa? Mieti tarkoin mistä negatiivisuutesi tulee. Onko se sinua itseään vai narsisti vanhempasi tai puolisosi ajatuksia, jonka se on koodannut sinuun? Ohjelmoinut, manipuloinut sinut käyttäytymään ja ajattelemaan hänen tavallaan, hänen kieron ja vääristyneen maailmansa mukaisesti.

Kannattaako sinun kantaa narsismia olkapäälläsi jos olet päässyt jo eroon narsistisesta henkilöstäsi? Kannattaako sitä kantaa mukanaan omassa mielessä, asenteissa, valinnoissa?

Kannattaa pyrkiä osaamaan tiedostamaan sitä mikä on sitä omaa minua? Se löytyy, kun narsistin manipuloimat ajatusvääristymät poistetaan pikkuhiljaa ja annetaan sen syväjäädytetyn lapsen vapaasti avautua omassa itsessä. Sen pitää vaan antaa sulaa sieltä esiin. ”Tutki, tunnustele, käännä ja väännä”, katso kokonaisuus, niin tiedät mistä on kysymys.

Mitä nuo kokemukset opettivat sinulle?

Ainakin sen, että ihminen pystyy muuttumaan jos on riittävästi tarvetta, halua ja rohkeutta.

Muuttumiseen tarvitaan oma halu, jos ei halua ei pysty. Oli niin huono olo, että oli tarve muuttua. Nuo kokemukset ovat opettaneet sen, että kunnioitan itseäni. Olen ollut aina sinnikäs. Äitini halusi upottaa mut, mutta en antanut periksi. Ihminen voi selvitä pahoistakin paikoista.

Käänsin vihan voimavarakseni ja lopulta pääsin pois vihasta.

 

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi