Narsisti hallitsee hajottamalla kumppanin itsetunnon
- Published
- in Yleinen
Hajota ja hallitse. Tuhoa hiljaa kaikessa rauhassa, pienen pieniin palasiin. Vie kaikki sen oma. Rajoita sen lähipiiri. Tuhoa mahdollisuus työhön ja ystäviin. Pakota uskomaan, ettei siitä ole mihinkään, ei enää koskaan, ei ilman sinua. Muistuta kuinka mitätön ja pieni, ruma ja yksin. Toista. Toista loputtomiin. Niin se antautuu ja jää. Itkee jaloissa ja pyytää jäämään.
Heikko olento. Ihminen, se sellainen, joka tuntee kummia ja huutaa outoja hulluja vaatimuksiaan. Tulee jostain muualta, jostain muka kauniista, jonka se väittää olevan olemassa, mutta mitä ei varmasti ole. Kohta se uskoo sen täysin itsekin, kun työ on valmis, kun sen oma on viety. Sitten työ on tehty. Taputellen valmis. Kuitenkin vielä paha olo. Perkele! Kaikki sen syytä. Kaikki.
Narsisti rikkoo kumppanin itsetunnon ja kun itsetunto on hajotettu, katoaa kumppanin luottamus omiin ajatuksiin, tunteisiin ja kykyihin. Vanha toimiva taktiikka, jossa uhri ensin hajotetaan tuo mahdollisuuden hallita. Rikottua mieltä on helpompi hallita ja manipuloida, kuin itseensä uskovaa ihmistä.
Miksi ihminen sitten antaa jonkun rikkoa itsensä ja itsetuntonsa? Miksi se ei vain lähde pois, kun huono kohtelu alkaa? Kas kuinka helppoa, mutta kun ei kuitenkaan. Tiedämme, että huonolle kohtelulle ja väkivallalle siedätytään, pikku hiljaa sopeudutaan. Niin kuin se sammakko, joka heitetään lempeän lämpöiseen pehmeään veteen. Lämpötilan noustessa kiehuvaksi sammakko sopeutuu ja tottuu, kunnes sydän pysähtyy ja sammakko kuolee. Ihminenkin on sopeutuvainen, hyvin sopeutuvainen erittäin huonoihinkin olosuhteisiin, varsinkin rakastuttuaan.
Rakkaus todella sekoittaa pään. Se myllertää aivokemikaalit ja iskee suoraan tunneosiin, niin kuin vahvin huume. Rakkaus koukuttaa ja tahdomme sitä lisää keinoja kaihtamatta.
Narsistin voisi sanoa antavan kumppanille suhteen alussa kaiken hyvän mitä hänessä on. Tuon nopean tyhjennyksen jälkeen on lopulta jäljellä vain vaatimus saada kaikki takaisin, hirvittävien korkojen kera.
Kuinka päästä pois?
Vieroittautuminen. Irti päästäminen. Tunnesiteiden katkaisu. Etäisyys. Välimatka. Nollakontakti.
Älä toivo ystävyyttä narsistin kanssa, en ole koskaan kuullut sen toimivan. Luovu ajatuksesta pitää vihollinen vielä lähempänä, kuin ystävä. Toivo sen sijaan takaisin omaa itseäsi. Sinua, joka olit ennen häntä ja joka sinusta vielä muodostuu, kun hän on pois.
Itsen korjaaminen narsistisen suhteen jälkeen voi olla raskasta ja vaativaa, uskomattomankin raskasta, mutta aika korjaa. Kliseinen aika, josta aina puhutaan ja kirjoitetaan. Kyllä se eheyttää ja korjaa, kunhan vaan kuljet sen mukana. Ja kun voimat vahvistuvat tulee sinun tehdä vähän lisää, jotta keräät kokemuksia onnistumisesta.
Voit kuvitella uudelleenohjelmoivasi mieltäsi, jotta se saisi uutta ajateltavaa ja pohdittavaa. Ilman onnistumisen kokemuksia mieli pysyy vanhassa ja toistaa samaa surullista lauluaan.
Kerää uusia kokemuksia yksi kerrallaan, yhdessä niiden ihmisten kanssa, joihin voit luottaa ja joiden seurassa tunnet tulevasi kuulluksi ja ymmärretyksi. Voit kiertää kaukaa ne, joiden seurassa tulee kummallisen heikko ja huono olo. Kuuntele, kuinka kehosi kertoo missä sinun on hyvä olla.
Puhu kokemuksistasi
Tarve puhua vaikeista kokemuksista on suuri, siispä puhu! Puhu niin kauan, kunnes totut tarinaasi.
”Näin minulle tapahtui, näin minä koin. Se oli minun tarinani ennen, nyt rakennan uutta”.
Mutta muista: ne jotka eivät ole kokeneet samaa eivät voi täysin ymmärtää mistä puhut. Älä siis hämmenny vastaanotosta, vaan jatka silti. Kerro kuulijalle sen verran, kuin tuntuu hyvältä kertoa.
Painota itsellesi: se mitä koit, näit ja tunsit, oli sinulle täyttä totta. Muiden sanat ja reaktiot eivät niitä muuksi muuta. Lopulta tarinasi on kerrottu, ehkä jopa puhki kulunut. Ajan myötä tarinasi muuttaa muotoaan ja sitä on helpompi käsitellä.
Vahvempi itsetunto, vahvempi sinä
Mikä sinua auttoi selviytymään? Mikä on korjannut sinua parhaiten? -kysyin kolmeltatoista kurssilaiselta, vuonna 2018 järjestämilläni Vahvempi itsetunto, vahvempi sinä -kursseilla.
”Aika, ystävät, vertaistuki ja terapia. Ne ovat auttaneet toipumaan parhaiten.”
Aika, jonka etenemistä emme pysty pysäyttämään, emmekä nopeuttamaan. Armoton apulainen, jonka kyydissä on pysyttävä. Ihana ystävä, joka hitaasti, mutta varmasti tuo tullessaan helpotuksen.
Ystävät, lämpimät halaukset ja yhdessä jaettu suru. Tunne siitä, että olemme osa jotain merkittävää ja meillä on väliä. Ymmärrys ja lohtu. Hulluista jutuista seurannut itku ja nauru.
Vertaistuki, jossa samaa kokenut voi yhdellä sanalla täydentää tarinaasi ja vahvistaa katseellaan, ettet ole hullu, et sekoamassa, vaan sinä, arvokkaana omana itsenäsi.
Terapia, jossa lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri rauhoitti ja vahvisti sen, minkä jo jossain määrin tiesi, mutta mitä kuitenkin niin paljon epäili. Keskustelut, joilla paketoitiin mennyt ja luotiin kartta uuteen parempaan.
Seuraava kurssi

Järjestyksessään viides Vahvempi itsetunto, vahvempi sinä -kahden päivän kurssi järjestetään 9. ja 16.3.2019, Helsingissä. Kurssi on tarkoitettu lähisuhdeväkivaltaa ja narsismia lähisuhteissa kokeneille.
Kurssille otetaan mukaan enintään kuusi osallistujaa.
Kurssisisältö
Ratkaisukeskeisen terapian työkaluja, terapeuttista ja vertaistuellista keskustelua, vaikuttavia ja miellyttäviä kirjoitustehtäviä, sekä konkreettisia harjoituksia arkeen.
Kurssilla vahvistamme itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa ratkaisukeskeisin menetelmin, sekä asetamme tavoitteita, joita kohti ratkaisukeskeiset työkalut auttavat pienin askelin pääsemään.
Kurssin hyödyt
- itsetunto ja positiivinen minäkuva vahvistuvat
- käsitys ja ajatus omasta itsestä selkiytyvät
- ratkaisukeistä terapiaa ja terapeuttista keskusteluapua
- ymmärrystä menneistä haitallisista tapahtumista ja kokemuksista, sekä uusi selkeämpi suunta tulevaisuuteen
- vertaistukea
- mahdollisuus ystävystyä uusien samaa kokeneiden kanssa.
Palautetta kurssista
Tämä kurssi on järjestyksessään viides. Aikaisemmat, vuonna 2018 järjestetyt kahden päivän kurssit saivat osallistujilta hyvää palautetta ja kiitosta.
13 osallistujaa arvioi itsetuntonsa asteikolla 0-10 ennen ja jälkeen kurssin. Keskiarvo itsetunnon kohoamisesta oli 25%.
”Hyvä sysäys itsetunnon löytymiseen ja tietoa itsenäiseen työskentelyyn arjessa”.
”Jennin rauhallinen ja vakaa ääni ja tapa ilmaista asioita vakuuttavasti oli rauhoittavaa omassa kaaoksessa”.
”Pienin askelin uskallan unelmoida jälleen!”
Lisätietoja kurssista ja ilmoittautumislinkin löydät täältä!
Vuosia luulin, että sellainen se vaimon rooli vain on. Teet yksin kaiken. Minulla ei ollut aikaa itselleni, eikä ystävilleni.
Koti, lapset ja kaikki työ vei kaiken aikani. Mies harrasti, vietti aikaa ystävien kanssa. Asuimme syrjässä. Ihmiset pitivät miestäni ahkerana ja voimakkaana. Jaksoihan hän ahertaa töissä ja kotona. Todellisuudessa hän ei tehnyt kotona mitään. Mutta otti kaiken kunnian jopa minun tekemästä pintaremontista itselleen.
Rakkaus loppui puoleltani. Aloin ystävän avulla ymmärtää, ettei mieheni ollut ehkä terve. Aloin vaatia arvostusta, kunnioittamista. Yritin jakaa osan ”miesten töistä”. Se ei käynyt. Hän oli väsynyt tai ei harrastuksiltaan ehtinyt. Häntä ei kiinnostanut. Mitä enemmän minä raadoin, sitä omahyväisempi mies oli.
Jos sairaana jouduin venymään äärirajoille, mies nautti tilanteesta.
Halusin erota. Eroprosessi kesti 2 vuotta. Mies uhkaili, kiristi ja vainosi. Selvisin. Ystävien avulla, jotka luulin menettäneeni.
Eron jälkeen alkoi piinaaminen.
Selvisin siitäkin.
Mies ei osannut rakastaa minua, eikä lapsia. Hänen negatiivisuutensa tarttui lapsiin vuosien aikana. Mutta lapset ovat saaneet elämänilonsa takaisin eron jälkeen.
Isä katkaisi kaikki välinsä minuun ja lapsiin. Etsi uuden naisen tinderistä ja aloitti uuden, ihan erilaisen elämän.
Kun hän sai uuden elämänsä kuntoon hän alkoi tapaamaan lapsiaan säännöllisesti. Uudelle naiselle piti näyttää, kuinka hyvä isä hän on. Lapset, jotka hädin tuskin tuntevat isäänsä, olivat ymmällään. Se raivoava, kylmä mies oli muuttunut lempeäksi. Ainakin tämän naisen seurassa. Muutoin hän oli sama julma mies.
Aika ajoin hän tekee jotain sellaista, jolla toivoo olevan romahduttava vaikutus minuun. Olen kuullut hänen sanovan, että olen kylmä, koska mikään ei horjuta enää minua. Totuus on, etten enää välitä. Olen niin onnellinen ilman häntä.
Mies on kääntänyt sukunsa, yhteiset tuttavat ja ystävät, kaikki minua vastaan. Mustamaalaa minua. Lapsille mollaa minua aina kun mahdollista. Isä näkee lapsia joka toinen viikonloppu. Isä viikonlopun jälkeen lapset voivat huonosti. Henkistä kiusaa ja manipulointia tapahtuu, kun uusi nainen ei ole paikalla.
Ex mies on aloittanut minunkin sukulaisten manipuloinnin ja pelkään sitä päivää, kun vanhempanikin kääntävät selkänsä minulle.
Vaikka mies on ollut puolivuotta uudessa suhteessa, saan joskus viestejä, joissa uhkaa vahingoittaa itseään. Minulla on myös tallessa viestit, joissa uhkasi polttaa minun ja lasteni talon. Kukaan muu ei tiedä totuutta ex miehestäni , kuin minä ja pari ystävääni. Vanhimmat lapset ymmärtävät aika paljon. Vanhin tytär oli lukenut artikkelin narsismista ja lähetti sen minulle ja kirjoitti, että aivan kuin meidän isä. Olen ohjannut vanhimmat lapset puhumaan psykologin kanssa, koska en halua olla se, jota syytetään miehen taholta, kun kotona on puhuttu narsismista.
Minua auttoi se, että lakkasin rakastamasta ja tahto saada lapsille tasapainoinen koti.
Itse tarvitsen vielä paljon keskustelu apua, vuosien julmuudet on käsittelemättä.