Kuinka selviytyä juhlapyhistä narsististen perheenjäsenten tai sukulaisten kanssa?

Itsenäisyyspäivä, jouluaatto ja uusi vuosi. Antimistaan notkuvat, tuoksukynttilöillä ja havunoksilla koristellut perhepöydät, sekä suurta odotusta huokuva tunnelma. Odotus, jota pelko ja epävarmuus, ehkä ahdistuskin saapuvat jo aikaisin siivittämään. Jospa tänä vuonna mukaan liittyisivät myös kunnioitus, sekä rauha. Mitä jos tällä kertaa vihdoin saisi kokea olevansa arvostettu tai edes jokseenkin hyväksytty. Vähättely, ohittaminen ja nöyryytys, tuo tuskaisen tuttu negatiivinen kärkikolmikko jatkaa kuitenkin hyvin usein olemassaoloaan narsismista kärsivän perheen juhlahetkissä.

Moni pohtii juhlapyhien alla, kuinka voisi tänä vuonna sujuvasti ohittaa kekkerit, joissa narsististen perheenjäsenten nautinto tuntuu tulevan toisten nöyryyttämisestä. Mitä jos kieltäytyminen ei ole vaihtoehto? Poissaoloilmoitus voi tuoda suurempaa tuskaa, kuin paikalle saapuminen. Miten ihmeessä selviytyä jälleen kokoontumisesta, jossa oma mielenterveys tuntuu olevan vaakalaudalla?

Kymmenen vinkkiä juhlapyhistä selviytymiseen ja mielenrauhan säilyttämiseen:

Rajaa ennalta aika, jonka aiot viettää perheenjäsenten/sukulaisten kanssa. Mitä voimakkaammin yleensä heidän seurassa reagoit, sitä lyhyempään suosittelen jäämään. Valkoiset valheet ajan rajaamiseksi ja poistumisen tueksi ovat sallittuja.

Muistathan: Sinä tiedät kuka olet, heidän määritelmänsä sinusta eivät ole totuus. Sinun ei tarvitse ottaa negatiivisia ja loukkaavia kommentteja mukaasi. Anna sanojen leijua ympäriinsä ja kuvittele, että kaikki negatiiviset kommentit palavat tuhkaksi, koska sinulla ei ole niille mitään tarvetta.

Älä provosoidu. Tiedämme, että narsisti tarvitsee huomiota keinolla millä hyvänsä, hyvällä tai pahalla. Suhtaudu provosointiin, kuin kuuntelisit kolmevuotiasta kaikkivoipaisuuden tunteesta nauttivaa lasta. Uhmakkuuteen on turha lähteä mukaan, se johtaa yleensä vain suurempiin konflikteihin.

Älä provosoi. Provosointisi on kutsuhuuto riitelyyn ja riitely ei narsistin kanssa johda mihinkään, vaan yleensä vain pahentaa tilannetta entisestään. Lopputuloksena voi hyvinkin olla se, että sinä olet syyllinen kaikkeen, kaikkien muidenkin silmissä.

Ohita negatiiviset kommentit. Käytä apunasi mielikuvaharjoitusta, jossa olet esimerkiksi työntekijä, joka vastaanottaa pettyneen asiakkaan palautetta ammatillisen rauhallisesti tietäen, että työpäivä loppuu pian ja kohta pääsetkin jo kotiisi lepäämään.

Aseta rajat. Mieti etukäteen aiheet, joista et halua keskustella. Pohdi valmiiksi vastaus, jonka sanot kieltäytyessäsi kohteliaasti, jos joku yrittää ylittää rajasi. Voit sanoa esimerkiksi: ”Tuo on aihe, josta en halua keskustella. Pyydän, että kunnioitat toivettani”. Toista samaa lausetta, jos sinua painostetaan tai vaihtoehtoisesti poistu paikalta ainakin hetkeksi, jos rajojasi ei kunnioiteta.

Kiinnitä huomiosi muualle. Pyri kiinnittämään huomiosi jatkuvasti ihmisiin, joiden kanssa sinun on helppo keskustella ja tulla toimeen. Vaikeassa tilanteessa voit palauttaa mieleesi jonkin lempipaikkasi tai jonkin ihanan muistosi, jossa sinulla oli todella hyvä olla ja pyri muistelemaan tuota hetkeä hyvin tarkkaan, sekä yksityiskohtaisesti.

Vie ajatuksesi kohti tulevaisuutta. Tuskallisina hetkinä muista, ettei tämäkään ”juhla” kestä ikuisuutta. Suunnittele tulevaa ja kaikkea sitä mitä aiot tehdä, kun saat olla omassa rauhassa ja sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa koet olevasi arvostettu ja pidetty ihan vain omana itsenäsi.

Älä odota liikoja. Pessimisti ei pety -sanotaan. Tämä on hyvinkin totta narsististen ihmisten kanssa. Kun pidät odotusarvosi minimissä, vältyt suurilta pettymyksiltä. Vaikka olisit kuullut vakuuttavia lupauksia muutoksesta parempaan, usko vasta, kun (jos) näet.

Ymmärrä, älä hyväksy. Jokaisella meistä on historiamme, kokemuksemme ja persoonamme. Jokainen yrittää selviytyä omalla tavallaan. Toiset tiedostavat paremmin toimintaansa, toiset eivät ollenkaan.

Narsistisen käyttäytymisen takana on ahdistava ajatus siitä, että on huonompi kuin muut. Tätä uskomusta narsisti yrittää peitota monin keinoin, esimerkiksi alistamalla muita. Alentunut empatiakyky selittää myös julmaa käyttäytymistä. Miten olla ystävällinen, jos ei ymmärrä, eikä välitä siitä, miltä huono kohtelu muista tuntuu?

Voimme ymmärtää syitä huonoon käyttäytymiseen, mutta meidän ei tarvitse hyväksyä niitä, eikä sietää loputtomiin.

Anna aikaa toipumiseen. Loukkauksia ja solvauksia. Äärimmäistä negatiivisuutta. Ylistämällä alistamista. Tämän kaiken sietäminen ja usein myös hermojensa menettäminen vaativat oman aikansa toipumiseen.

Muista ottaa itsellesi omaa aikaa raskaiden perhe-/ ja sukulaiskokoontumisien jälkeen. Ole armollinen ja ymmärtäväinen itseäsi kohtaan. Mieliala voi heitellä laidasta laitaan, rakkaudesta vihaan. Yöunet voivat venyä yli äyräiden tai saatat kärsiä uniongelmista. Kaikki tuo on normaalia ja tasoittuu, kun ihana arki jälleen saapuu kera niiden ihmisten, joiden rinnalla tunnet olosi arvokkaaksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää, joulunaikaa ja tulevaa uutta vuotta! Eivät ne tapa vieläkään, vaan vahvistavat sinua entisestään.

Terveisin: Jenni Kiviniemi