Henkinen väkivalta ja pelko eivät usein pääty eroon

Väkivalta ei aina lopu eroon. Väestöliiton nettisivujen kirjoitus Hyvä ero on mahdollinen kertoo, ettei elämä eron jälkeen muutu helpommaksi, mutta ero voi lopettaa riidat oman katon alla.

Näin ei valitettavasti aina tapahdu. Suhde, jossa erityisesti henkinen väkivalta on ollut läsnä jatkuu hyvin mahdollisesti pitkään vielä eronkin jälkeen.

”Saan päivittäin lasteni isältä, ex-mieheltäni n.30-50 viestiä puhelimen, sähköpostin ja sosiaalisen median kautta. Viestit ovat hyvin ahdistavia, loukkaavia, uhkaavia ja pelottavia. Hän tulee ajoittain oveni taakse ja vaatii päästä kotiini. Joskus hän tulee yhdessä lastemme kanssa ja jos en tee niin kuin hän vaatii, hän huutaa kovaa lapsillemme kuinka äiti on kotona huoraamassa, ei välitä lapsistaan, eikä siksi päästä heitä sisälle. Kerran pyysin apua poliisilta, paikalle tullessa lasten isä muutti hetkessä käyttäytymistään ja kertoi olevansa vain hakemassa lapsille sadevaatteita päiväkotia varten. Poliisi pyysi minua rauhoittumaan ja antamaan sadevaatteet.”

Väestöliiton sivuilla olevassa parisuhdeväkivaltaan liittyvässä lyhyessä kirjoituksessa todetaan parisuhdeväkivallan olevan paljon muutakin kuin lyömistä, potkimista, tönimistä tai kuristamista.

Väkivaltaa käyttävä hajottaa toista osapuolta pikku hiljaa yhä enemmän ja enemmän ja saa näin hallittua, kontrolloitua ja ohjattua toisen käytöstä haluamaansa suuntaan.

Kun henkinen väkivalta ei lopu eroon toipumisprosessi pitkittyy ja vaikeutuu.

Parisuhdeväkivalta voi olla vielä eronkin jälkeen toisen estämistä, erilaista uhkailua, valvontaa ja kaikenlaista liiallista kontrollia. Parisuhdeväkivalta kestää parisuhteissa useimmiten vuosikausia ja pahenee vanhetessaan, eikä monissa tapauksissa pääty edes eron astuessa voimaan. Parisuhdeväkivalta on aina vallan käyttämistä toiseen ihmiseen. Eron jälkeen väkivaltaa käyttävä menettää hiukan otettaan kontrolloida toista osapuolta, jonka vuoksi keinot kovenevat.

Pelko estää elämistä

”Pelkään mitä lapsilleni tapahtuu. En niinkään pelkää enää itseni puolesta. On tuskaista ajatella mitä lapsilleni puhutaan ja kuinka heitä manipuloidaan sairaaseen ajattelutapaan, jossa yleisesti ajateltu oikea ja väärä ovat kääntyneet nurinpäin. Vanhempi lapseni ei halua mennä enää isälleen, hän itkee vihaansa. Pelkään, että lapseni viedään minulta. Lastensuojelu ei ole ymmärtänyt tilannettamme, minua ei oteta todesta. Lasten isä kääntää tavallisesti asiat täysin päinvastaisesti, enkä siinä tilanteessa osaa tai pysty hämmenykseni ja raivoni takaa puolustamaan itseäni. Voimani menevät vihan, pelon ja ahdistuksen hallintaan. Tulevaisuus näyttää melko toivottomalta. Olen kyseenalaistanut oman roolini vanhempana ja pelkään, etten osaa kasvattaa lapsiani oikein”.

Pelko on tunteena niin valtava, ettei sen läpi näe selkeästi uusia keinoja ratkaista tai hallita tilannetta, jossa elää. Pelko lamauttaa ja estää toimimasta, usein myös pyytämästä apua. Väkivaltainen parisuhde aiheuttaa pelkoa, joka on läsnä koko suhteen ajan. Pelon aiheuttama jatkuva varuillaan olo luo elimistöön ikään kuin loputtoman tunteen vaaratilanteesta, jonka vuoksi ihminen on jatkuvassa hälytystilassa, valmiudessa taistelemaan tai pakenemaan henkensä puolesta.

Keskustelen terapiassa asiakkaiden kanssa usein pelosta. Mietimme mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Joskus pahin ei olekaan niin pahaa, joskus se taas romuttaisi kaiken ympäriltään.

Jos pelko ei hallitsisi, mitä silloin olisi? Miten silloin toimisit? Jos pelko olisi hälvennyt tai kokonaan kadonnut, mikä sen olisi saanut katoamaan?

Pelon tiedostaminen oman toiminnan esteenä on tärkeä askel. Minua pelottaa, en pysty siksi toimimaan. Tarvitsen apua, jotta pääsen yli peloistani tai jotta ne edes hieman vähenisivät. Onko pelko vieläkin aiheellinen vai jäänne menneisyydestä?

Vahvista itseäsi, voita pelkosi

Upea lentävä lause suoraan some-aforismeista kauniin maisemakuvan kera. Helpommin sanottu, kuin tehty, tiedän sen.

Eettinen vastuuni ratkaisukeskeisen psykoterapian ammattilaisena on ohjata asiakas eteenpäin toiselle auttajalle jos ongelmassa/haasteessa ei ole tapahtunut 6-8 käyntikerran jälkeen mitään muutosta parempaan päin. Tutkimusten mukaan hyvää muutosta tulee tuskin sen jälkeen edes tapahtumaan.

Haaste nimeltä pelko laittoi minut vastikään pohtimaan tätä eettistä seikkaa, mutta ennen kuin ehdin mietteitäni asiakkaalle avata hän kertoi jotain mitä olin niin toivonut kuulevani.

”Minussa on tapahtunut jotain. En tiedä mistä se tulee, mutta pelkoni on hieman hälventynyt. Etäisyys, se auttoi. Otin etäisyyttä kotiini, paikkakuntaani ja sitä myötä välimatka häneen kasvoi hetkeksi. Ja myöskin liikunta. Liikkuminen on vahvistanut kehoani, tuntuu kuin mieleni vahvistuisi myös, mutta hieman jälkijunassa. Huomaan etteivät kaikki pelkoni ole olleet täysin realistisia, osa toki on edelleen. Tarvitsen taukoa peloistani, se antaa lepoa päälleni. Eiköhän tämä pikku hiljaa tästä. Asioilla on kai tapana selvitä, niin äitini minulle aina hokee”.

(Sitaateissa olevat kirjoitukset ovat väkivaltaa parisuhteissa kokeneiden todellisia kertomuksia).

Mitä jos pelon murtaminen ei todella olekaan sen kummempaa rakettitiedettä? Mitä jos aika, välimatka ja itsen vahvistaminen sisältäpäin todella ovat vahvimmat keinot selättää väkivallasta syntynyt pelko? Minä uskon tähän.

 

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

 

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “Henkinen väkivalta ja pelko eivät usein pääty eroon”

  1. Etäisyys ja no contact toimii todella hyvin. Viime toukokuussa kun ostin kotini ex mieheltäni, pistin heti hänelle kiellon tulla edes tontilleni, blokkasin (block?) sen puhelimestani, annoin vaan yhden sähköpostin johon hän sai ottaa yhteyttä ainoastaan lapsista ja heti elämäni parantui 100%. Blokkasin myös hänen poikaystävänsä puhelimestani kun hän alkoi soittamaan ja vaatimaan että ’meidän pitäisi olla aikuisia ja nähdä ainakin kerran viikossa’ – joo minustakin toi oli aivan törkeää!
    Kiitos Jenni hyvistä artikkeleista!

  2. Luin kirjoituksen henkinen väkivalta, on ollut omalla kohdallani 21 vuotta, vaikka olen mies niin olen suojellut yhteistä tytärtäni, hänen aikuisikään asti. Olen pitänyt kunnia-asiana asua ja suojata lastamme joutumasta huostaan. Itse en kyennyt alkuun erottamaan vaimoni vahvaa narsismia. 15 vuoden kuluttua sain puhelimeeni Iltasanomien kirjoituksen jossa kerrottiin narsismin tunnusmerkit, ne olivat kuin yksi yhteen vaimoni käyttäytymisen kanssa.
    Uskoin välittömästi, että olen kärsinyt parisuhteessani henkistä väkivaltaa. Olemalla miehenä narsistinaisen uhrina ei sitä voi tunnustaa. Lääkäriltä olen kysynyt joutuen kokemaan epätoivoa jota ei laki mitenkään tuomitse. YOUtuben sivustolta löytyy useita Narsistivideoita joista löytyy aivan samanlaista puhetta kuin kuulen vaimoltani. Videot loppuvat niin, että narsistille ei voi muuta kuin otaa välimatkaa, mistään asiasta ei voi puhua ilman sen päättymistä riitaan. Suomen oikeuslaitos ei tunne avioparin aiheuttamaa henkistä väkivaltaa. Lääkärit määräävät psyykelääkkeitä. Niitä ei kannata syödä, vaan etsiä seuraa jossa ei kukaan painosta eikä syytä eikä uhkaa.

    1. Mikä saa ihmisen jäämään suhteeseen, missä ei ole hyvä olla? Mitä mies pelkää eniten siinä narsistin jättämisessä?
      Miten lapsi kärsii enemmän äidin narsismista, jos vanhemmat ovat eronneet? Uskaltaako isä tehdä mitään päätöksiä tai ratkaisuja itse? Olen seurannut vierestä tuttavapariskunnan elämää, jossa nainen on ihan selvä narsisti ja mies myötäilevä ”lemmikki”, jolta puuttuu oma tahto kokonaan. Mies on myöntänyt, että on liitossa lapsen vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *