Kun sinä syntyi uudelleen narsistisen ihmissuhteen jälkeen

Menneet traumaattiset tapahtumat nostavat usein päätään esimerkiksi erityisinä päivämäärinä ja juhlapäivinä, kuten traumoilla on tapana tehdä. Ne puistattavat ja ne ravistelevat. Ne nostattavat niskakarvat pystyyn ja huutavat kovaa saadakseen huomiota, jottei niitä unohdettaisi. Ne eivät halua vaipua unholaan, eivät tietenkään, koska sehän koituisi niiden surkeaksi kohtaloksi.

Jotta menneet saisivat vertaistaan vastusta, on katsottava rohkeasti eteenpäin. Koska niin kauan kuin katsoo menneeseen, ei voi nähdä tulevaa.

On myös tarkkaan ymärrettävä ne seikat, ettei kukaan muu katso, tee, hae, tai suunnittele tulevaisuuttasi. Sitä ei tuoda valkoisin ratsuin ovellesi vaikka kuinka suruasi huutaisit. On noustava itse ylös ja lähdettävä matkaan, mutta matkaasi, siihen sinä kyllä saat apua.

Anna mielesi maalata uusi ihana tulevaisuus

Lähde hetkeksi mukaan sädehtivään mielikuvitusleikkiin, jossa lentäisit yli traumojesi ja hymyilisit niille.

Niin kuin lapsenkin leikillä, on tälläkin leikillä oma suuri ja hyvin tärkeä merkityksensä. Kun unelmoit tulevasta ja haaveilet kaikesta kauniista, on mielelläsi ja kehollasi mahdollisuus saada hetkeksi kiinni tunteesta, joka todella motivoi tekemään kaiken haaveilemasi. Älä siis mieti mikä on järkevää haaveilua ja mikä ei, vaan anna ajatustesi lentää mahdollisimman korkealla.

Ota miellyttävä asento, niin miellyttävä kuin vain pystyt. Ei ole kiire. Jos istut bussissa tai seisot ylipitkässä kassajonossa tiedä: tässä hetkessä sinulle ei tapahdu mitään pahaa. On olemassa vain sinä ja ajatuksesi.

Kun sinä syntyi uudelleen

Kuvitellaan, että kaikki kokemasi olisi jo ohitse, kuin vahvimmasta taiasta tuupertuneena se kaikki olisi nyt vihdoin ohi.  Olisit lopultakin saanut pudotettua harteiltasi oman raskaan ristisi ja pystyisit jälleen hengittämään. Hengittäisit kevyesti sisään ja ulos, uudestaan ja yhä uudestaan. Painon tunne rinnasta olisi poissa. Pala kurkusta olisi kadonnut. Et voinut mitenkään uskoa kuinka kevyeltä tämä voisi tuntua.

Sinua hymyilyttäisi. Askeleet, voi ne olisivat niin kovin kepeitä samalla, kun poikkeaisit kotiin vievältä tieltä lähipolulle vain siksi, koska se on kaunis ja vain siksi, koska sinä voit. Kukaan ei häiritsisi sinua. Puhelin ei soittaisi kovaa taskussa huutaakseen missä sinä olet ja miksi et ollut jo palannut.

Jatkoit matkaasi ja istahdit alas, ei ollut kiire, ei vieläkään, ei mihinkään. Ja siinä istuessasi sinä pidit itsestäsi. Tiesit sen ja tunsit sen. Se tuntui rauhalta ja vapaudelta. Sitä oli vaikea kuvata tarkkaan, se vain oli. Voisiko tätä kutsua jopa rakkaudeksi? -sinä mietit ja naurahdit. Rakkaus sinuun oli syttynyt. Se syntyi hymynä ja rauhana, seesteisenä mielihyvän tunteena ja asettui onnesta notkahtaen aloilleen.

Et enää kaivannut ulkopuolelta tulevia todisteita omasta hyvyydestä ja riittävyydestä. Kipeä kaipaus sanoista, jotka antoivat sinulle luvan olla olemassa ei asunut enää sinussa. Olit rakentanut itsestäsi uuden, vaikka et täysin tiennyt minkälaisen sinusta halusit tehdä ja minkälaiseksi sinä vielä tulisit. Sinä muokkaannuit työsi myötä. Olit työssäsi kuin harjoittelija, josta tuli lopulta mestari.

Siinä sinä makasit pehmeän metsämaton päällä, kotitien varrelta poikenneena, sen mutkaisen polun päässä. Annoit itsellesi rauhan ja luvan olla sinä. Olit muokkaantunut matkan varrella. Kaunis ja rauhallinen, niin paljon tuntenut ja nähnyt. Nautiskelit rauhasta ja vapaudesta, joka näyttäytyi sinulle pienen pienissä hetkissä. Hetkissä, joista et olisi osannut nauttia ilman sitä kaikkea, josta joskus eniten kärsit.

Sellainen sinusta oli tullut. Sellaiseksi aika ja periksiantamattomuus olivat sinut uudistaneet. Pienissä hetkissä elävä vahva ja seesteinen sinä. Sinä, joka pystyi elämään ilman jatkuvaa ja suunnatonta hätää.