Mitä jos miellyttäisitkin muiden sijaan itseäsi?

Muiden huomioonottaminen on kaunista. Kyky ottaa huomioon muiden tarpeita ja tunteita alkaa syntyä meissä jo noin kolmen – neljän vuoden iässä.  Vanhempina voimme kertoa lapselle miksi muiden huomioonottaminen on tärkeää. Ja kun tuo pieni ihminen sitä sitten harjoittelee on hän ansainnut jättiläisen kokoiset kehut ja kannustukset. Näin hän tietää tehneensä oikein ja alkaa kehittämään osaamistaan.

Kun meistä on kasvanut aikuisia, olemme usein jo hyvin taitavia ilmaisemaan lukuisia helposti ymmärrettäviä, miellyttäviä ilmeitä ja eleitä. Nuo eleet ovat helposti tulkittavissa jo pitkän matkan päästä toisistamme.

Ystäviä tavatessa meillä on hallussa upea taito sanoa juuri niitä  mukavalta tuntuvia sanoja, jotka saavat ystävämme tuntemaan olonsa tervetulleeksi sellaisenaan, omana ihanana itsenään.

Rakastavan ja lämpimän tunteen antamisen ja saamisen sanotaan jopa parantavan terveyttämme. Kun annamme toiselle hyvää se saa meidät tuntemaan itse itsellemmekin enemmän merkitykselliseksi.  Minulla on väliä. Minä pystyn vaikuttamaan tuon toisen ihmisen olotilaan postiivisella tavalla. Olen merkityksellinen.

Dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara kiteytti Ylen artikkelissa 2.12.2016, että ”paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa toisia”.

Malmivaara muistutti kuitenkin auttajaa olemaan unohtamatta itseään. Koska hyväntekemisestä tulee kovin hyvä olo, on vaarana, että auttaja unohtaa itsensä ja altistaa siten itsensä myös hyväksikäytölle.

Hups, kuka unohtuikaan vain muista huolehtiessa?

Joskus miellyttäminen menee överiksi. Tällöin siitä muodostuu mahdoton elämäntehtävä: pitää ympärillä olevat ihmiset jatkuvasti tyytyväisinä. Omalta hyvänolon polulta on silloin eksytty pahemman kerran.

Miellyttäessä ja kuunnellessa aina vain kaikkia muita paitsi omaa itseään, ollaan surullisella matkalla kohti minän ja omien tarpeiden unohtamista.

Moni on vasta terapiassa keskustellessamme kuullut seuraavan tärkeän lauseen ensimmäistä kertaa:

Tiedätkö mitä, sinun ei tarvitse olla aina vastuussa muiden tunteista.

Työ, ystävyys ja perhesuhteet. Voi miten paljon siellä onkin erilaisia odotuksia, pyyntöjä ja kehoituksia. Hienovaraisista vihjauksista törkeisiin vaatimuksiin asti. Mitä enemmän toteutamme muiden pyyntöjä ja tahtoa, sitä vähemmän jää aikaa huomioida omaa itseään. Yritys pitää kaikkia ympärillä olevia tyytyväisinä on ensinnäkin hyvin raskasta, mutta myöskin täysin mahdotonta. Tämä on tärkeä ymmärtää ja hyväksyä.

Itseltä on aika ajoin hyvä kuulostella ja kysyä:

Tiedänkö missä miellyttämisen ja auttamiseni rajat menevät?

Kuinka paljon ja kuinka usein olen tässä ihmissuhteessa ja tässä elämäntilanteessani valmis antamaan itsestäni ja omasta ajastani?

Mitä minä itse tarvitsen ja keneltä minä voin pyytää apua ja tukea?

Sinä olet kuin oletkin etusijalla

Hoen tätä usein asiakkailleni, en pääse tästä ajatuksesta eroon. Ehkä jo jonkinlaiseksi kliseeksikin muodostuneen lentokoneen turvallisuusohjeenkin mukaan:

”Jos ilmanpaine lentokoneessa laskee, tipahtavat eteesi happimaskit. Jotta pystyisit auttamaan vierellä olevia, lapsiasikin, on sinun asetettava maski ensin itsellesi. Jos et pysty itse hengittämään, et pysty auttamaan muitakaan.”

Sosiaalisessa mediassa eteen vyöryvät upean kätevät mietelauseet sanoisivat sen varmaan näin: Pidä huolta itsestäsi! Sinun hyvinvointisi on etusijalla! Auta ensin itseäsi, sitten vasta muita! Ota elämä haltuusi miellyttämällä enen kaikkea itseäsi! Niinpä niin, kauhean kätevää, mutta käytännössä se tapahtuu miten?

Ymmärtäessäsi ja sisäistäessäsi ajatuksen, että muut voivat olla onnellisia ja hyvinvoivia lähelläsi, on sinun ennen kaikkea itse ensin voitava hyvin. Jos sinä et jaksa, ei sinusta riitä loputtomiin muillekaan ja miksi pitäisikään? Kuka velvoittaa sinua mukautumaan aina muiden tahtoon ja pyyntöihin?

Kyseenalaista tuo vaativa ääni sisälläsi ja kysy kuka siellä puhuu? Tuleeko ääni lapsuudestasi, jossa sinua ehkä vaadittiin mukautumaan muiden tahtoon, jotta sait syliä ja rakkautta?  Aikuiseksi kasvettuasi oma minäsi tykkäisi varmasti kuulla sinun sanovan itsellesi;

Lupaan miellyttää tulevaisuudessa pääasiassa sinua. Mitä haluaisitkaan tehdä tänään? Mitä voisin tehdä tänään sinun hyväksesi, jotta voisit parhaalla mahdollisella tavalla?

Oman toiminnan muutos on haastavaa. Lentävien elämää haltuunottavien aforismien käyttöönotto ei käy hetkessä. Älä yritä tavoitella kuuta taivailta, vaan etene tavalla, joka on tuttu ratkaisukeskeisestä ajattelutavasta: kohti omaa hyvää muutosta mennessäsi, tee se pienen pienin askelin.

Suuret ja tärkeät muutokset tapahtuvat hitaasti, ajan kanssa.

Mitä pientä voisitkaan tehdä siis jopa tänään tai huomenna, joka miellyttäisi ja palvelisi sinua itseä?