Nöyryytys parisuhteessa -miten siitä voi selviytyä?

 

Suurinta rohkeutta on näyttää heikkoutensa. Paljastaa puutteensa ja kertoa ettei osaa. Olen keskeneräinen ihminen. Valmis en halua olla, koska silloin en voi oppia uutta.

Näin olen kuullut sanottavan ja näin olen ajatellut. Luettuani sen myös Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa -kirjasta omaksuin ajatuksen vihdoin. Se on tärkeä ajatus, koska olen tavannut monia rohkeita ihmisiä, joiden olen nähnyt hyötyvän kertoessani heille kuinka rohkeita he mielestäni ovatkaan.

Itsensä uudelleenmäärittely ja uudella tavalla kokeminen on tärkeä osa nöyryytyksestä selviytymistä.

 

Keskeneräinen, heikko,

herkkä ja horjuva.

Pelokas, koska vähätelty.

Syytelty ja nöyryytetty.

Haukuttu ja moitittu,

ylistämällä alistettu.

Kielletty.

Kaunis, kaunis ihminen.

 

Olen tavannut työssäni usean vuoden ajan viikoittain ihmisiä, jotka ovat päässeet nöyryyttävistä ja traumatisoivista parisuhteista. Useat heistä etsivät vielä itseään ja poispääsyä uhrin roolista. Etsittävänä on myös turvallinen ja omannäköinen paikka tässä maailmassa.

Psykiatri J.Mattilan mukaan (Nöyryytys, 2017) ihmisen käsitys omasta itsestään on realistinen silloin kun hän ei rakenna kulisseja omasta itsestään vaan hyväksyy itsessään ei niin mieluisatkin puolensa. Epämiellyttäviä piirteitä itsessämme voivat Mattilan mukaan olla esimerkiksi suru, häpeä, pelko ja kateus.

Alistetusta uhrin roolista poispääsemiseksi on tehtävä töitä. Oma tilanne ja koetut asiat on ensin myönnettävä ja ymmärrettävä. Amerikkalainen psykoterapeutti Yvonne Dolan kirjoittaa Pieni Askel kirjassaan (2009) kuinka ensin on myönnettävä olleensa uhri, jotta pääsee etenemään selviytymisessään seuraavaan askeleeseen.

Nöyryytyksestä, huonosta kohtelusta ja jatkuvasta pahasta olosta on todella haluttava päästä pois, jotta tilanteelleen saisi muutosta.

Toivotun hyvän muutoksen nimeäminen ja sen aktiivinen tavoittelu ovat tärkeitä edellytyksiä muutoksen toteutumiselle. (Fred J. Hanna. 2009)

Loukatun ja nöyryytetyn auttaminen

Nöyryytystä parisuhteessa kokeneet ovat kertoneet pohtineensa usein sitä olisiko ollut helpompaa ottaaa vastaan fyysisiä iskuja, kuin henkistä pitkään jatkunutta pahoinpitelyä. Pohdinnan taustalla ovat ajatukset oman uskottavuuden menettämisestä ja avun nopeammasta saamisesta.

Henkiset vakavat traumat voivat olla psykiatri Mattilan mukaan kipeämpiä kuin fyysiset ja niistä toipumiseen menee usein enemmän aikaa kuin fyysisistä. Tästä huolimatta henkisten vaurioiden ja traumojen vähättely on Mattilankin mukaan tavallista.

Enemmän kuin usein olen kuullut tuskaisia kertomuksia siitä, kuinka parisuhteessa nöyryytetyn ja traumatisoituneen tarinaa ei ole joko yksinkertaisesti otettu tai osattu ottaa vastaan. Huoli siitä, että nöyryytyksen jättämiä tunteita vähätellään on käynyt usein toteen niin ystävien, sukulaisten, kuin ammattiauttajienkin parissa. Tokaisut ”riitaan tarvitaan aina kaksi” tai ”taidat olla masentunut” kuulostavat nöyryytetyn korvissa kokemuksien kieltämiseltä, jonka vaikutukset selviytymiseen ovat hyvin haitalliset.

Psykiatri J.Mattila sanoo pika-avun, parin nopean keskustelukerran saamista tunnesolmujen avaamiseksi olevan tärkeää ja järkevää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta.

Mitä pidemmälle kantaa traumoja mielessään yksin, sitä suuremmiksi ne kasvavat ja sitä suurempaa vauriota ne ihmisessä aiheuttavat. Sairastumisen jälkeen hoito kestää pidempään ja maksaa enemmän.

Mattilan mukaan useat sinnittelevät pitkään ongelmiensa kanssa minkä olen huomannut näkyvän hyvin yhtäkkisenä romahduksena ja sitä myötä akuuttina tarpeena saada nopeasti aika terapiaan. Mattila sanoo yksilölle sopivimman hoidon etsimisen olevan usein raskas ja pitkä prosessi, joka vie sekä aikaa että voimia.

Koska useiden nykytutkimusten ja psykiatri Mattilankin mukaan useimmiten paras apu on psykoterapia, tulisi sen nopeaa saatavuutta edelleen tukea ja parantaa.

Hoidon onnistuessa on mahdollisuus vapautua niistä haitallisista tunteista ja ajatuksista joita nöyryyttävä parisuhde jätti.

Psykoterapiaan voi hakeutua esimerkiksi eri yritysten tarjoamien nettisivujen kautta, joista pystyy katsomaan tietoja eri terapeuteista, heidän persoonallisista työskentelytavoistaan ja varaamaan helposti sekä nopeasti ajan joko vastaanotolla, skypessä tai puhelimessa tapahtuvaan terapiaan.

Kuvaus itsestäni terapeuttina ja siitä mitä vastaanotollani tehdään on asiakkailta saamani palautteen mukaan tehnyt avunhakemisen ja ajanvarauksen helpon tuntuiseksi.

Mielestäni terapeutin ihnimillistäessä itsensä kertomalla ja esittelemällä itsestään enemmän kuin vain tittelinsä saa asiakas turvallisemman ja luotettavamman tunteen lähteä terapiaan.

Koska nöyryytystä parisuhteessa kokeneen luottamus ihmisiin on ymmärrettävästikin koetuksella tulisi avunhakuprosessin olla mahdollisimman helppoa ja luontevaa.

Koska on valmis uuteen parisuhteen?

Parisuhteessa tapahtuneen nöyryytyksen aiheuttamaa itsetunnon romahdusta voi joutua korjaamaan pitkään. On hyvä tiedostaa oma erillisyyteensä ja riippumattomuutensa ihmissuhteista.

”Kuka minä olen ja mistä minä pidän?” ovat tärkeitä kysymyksiä nöyryytyskokemuksista toipuessa.

Itsensä määrittely siksi mitä muistaa joskus hyvinä aikoina olleensa tai itsensä määrittely täysin uudelleen itselle miellyttäväksi persoonaksi on osa toipumisprosessia. Nöyryytyksestä jäänyt vahingollinen minäkuva tulee muokata uudelleen positiiviseksi ja hyväksyväksi ajatukseksi omasta itsestään.

Oman itsensä kunnioittaminen ja arvostaminen luovat pohjan hyvälle mielelle ja elämälle.

Maaret Kallio kertoi Sexpo säätiön Häpeä -teemaa kantavassa koulutuspäivässä vuonna 2016 kuinka on ihan hyväksyttävää mennä uuteen parisuhteeseen rikkinäisenä ja keskeneräisenä.

Hän antoi puheenvuorollaan luvan rakkaudelle, parisuhteelle ja uudelle kumppanille olla rikkinäistä, kovia kokenutta ihmistä eheyttävä tekijä. ”Ensin on osattava olla yksin” mantra taisi viimein kohdata voittajansa.

Voisiko uuteen parisuhteeseen olla valmis siis silloin, kun se itselle ja uudelle kumppanille hyvältä tuntuu? Kuka muu voisi määritellä sen milloin sinä olet valmis?

 

Anna tuulen puhdistaa

Nostaa helmoja

Heittää hiukset sekaisin

Kevätmyrskyn kastella

Mekko liimata kiinni vartaloosi

Olet kaunis Kaunis

Ja maailma on sun

(Tehosekoitin, Maailma on sun)

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi, 29.9.2017

Lähteet:

Dolan Yvonne. Pieni askel. Tie hyvään elämään tarumaattisen kokemuksen jälkeen. 2009. Lyhytterapiainstituutti. Helsinki.

Fred J. Hanna. Vaikeat asiakkaat terapiassa.  Miten edistää myönteistä muutosta. 2009. Persona Grata. Edita.

Mattila Juhani. Nöyryytys, Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä. 2017. Kirjapaja, Helsinki.

Suojele Suomi naisiasi väkivallalta

Kuuntelin asiakkaani tarinaa hiljaa keskittyen noin 15 minuutin ajan. Mietin jälleen, kuinka hänen kokemuksensa henkisestä väkivallasta oli kuin tarkka kopio usean muun naisen kokemasta. Tarinassa toistuivat julma kohtelu, alistaminen, julkinen nöyryytys ja manipulointi. Sanat joiden merkitystä niitä henkilökohtaisesti kokematon ei pysty täysin ymmärtämään.

Pientä lastansa suojellakseen nainen oli onnekseen päässyt lähtemään helvetillisestä suhteestaan, niin kuin hän itse sitä kuvasi, nopeasti ja salaa. Lähtö oli tapahtunut nopeasti toimien ja mitään sanomatta, jotta reitti olisi mahdollisimman turvallinen.

Sukulaisten huomaan pakeneminen oli pelastus. Pakoa seurasi kuitenkin useiden vuosien vainoaminen ja fyysinen seuraaminen, jota jätetty entinen puoliso toteutti välittämättä viranomaisten puhutteluista. Lähestymiskieltoa ei saatu, koska viranomaisten mukaan todisteita ei ollut riittävästi.

Tilanne rauhottui vasta, kun nainen muutti salaa toiselle paikkakunnalle ja rakensi elämäänsä uudestaan turvallisten ihmisten lähelle.

Kun muistelu kauhukokemuksista oli päättynyt kerroin tarinan kuulostavan tutulta ja pahoittelin tapahtunutta. Kehuin vahvuutta, jota hänessä oli täytynyt olla varsinkin lähdön hetkellä ja kaiken hänen kokemansa jälkeen. Naisen elämä oli nyt uomillaan, mutta muistot palasivat öisin traumaattisina unina, jotka vaikuttivat mielialaan vielä pitkälle päivään.

Tapaamisemme lopuksi sain huojentuneen kiitoksen. Se koostui kuulluksi tulemisen tunteesta ja siitä, että joku oli uskonut hänen kokemansa kauhutarinan ilman voimia vieviä vakuutteluja. Otin kertomuksen vastaan sellaisenaan, jonka nainen sanoi auttavan tietämään, ettei hän olekaan hullu ja ettei hän ollut syyllinen tapahtuneeseen.

Valitettavasti kuulen ja otan tämän tarinan vastaan useita kertoja viikossa eri ihmisiltä. Yleensä naisilta. Valitettavaa ei ole se, että näitä kokemuksia tuodaan ja annetaan minulle vaan se, kuinka paljon vastaavia kokemuksia on ja kuinka vähän niitä on asiakkaiden kokemuksien mukaan uskottu tai osattu ottaa vastaan.

Liioittelu, masennusdiagnoosi ja exän katkera mollaaminen ovat olleet yleisimpiä vääriä tulkintoja, niin ammattilaisilta, kuin läheisiltäkin henkistä väkivaltaa lähi-ihmissuhteissaan kokeneiden avunpyyntöihin.

Suojele Suomi naisiasi väkivallalta

Oikeusvertailun ja Yleisen oikeustieteen emeritaprofessori Kevät Nousiainen Turun yliopistosta sanoi Aamulehden nettisivuilla 20.7.2017, ettei Suomessa pystytä suojelemaan naisia väkivallalta tai sen uhkalta riittävän hyvin.

Nousiainen sanoi myös, että Suomessa väkivallalta suojeluun hakeminen on uhrin itsensä vastuulla, samalla, kun viranoimaiset keskittävät huomionsa vain tekijään.

Professori Nousiaisen mukaan Suomessa ei toteuteta Länsi-Eurooppalaista ajattelutapaa, jossa nainen on heikko ja lain tehtävä on suojella häntä väkivallalta. Nousiainen sanoo naisiin kohdistuvan väkivallan olevan erittäin vakava ihmisoikeusongelma Suomessa.

Länsiväylä uutisoi 23.7.2017 ”Huonoja uutisia; Istanbulin sopimus ei toteudu suomessa”. Se tarkoittaa sitä, ettei Suomi ole pystynyt toteuttamaan sitoumustaan 2015 vuonna allekirjoittamaansa sopimukseen, jonka mukaan Valtio kustantaa turvakotien toiminnan.

Väkivaltaa kokeneille tarkoitettuja Turvakoteja on avattu lisää tänäkin vuonna, mutta ne eivät silti riitä. Istanbulin sopimuksen määräämä luku ei toteudu.

”Lähes puolet avio- tai avoeron läpi käyneistä naisista kertoo kokeneensa vähintäänkin uhkailuja entisen puolisonsa taholta. ”              ( Väestöliitto.fi )

Ensi- ja turvakotien liiton perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn asiantuntija Johanna Matikka sanoo Länsiväylän uutisessa, että ”Turvakotiin pääsemiseksi riittää se, että pelkää olla kotona. Jatkuvassa pelossa eläminen ylläpitää stressitasoa ja on myrkyllistä terveydelle. Erityisesti lapsille uhan ja pelon ilmapiiri tekee hallaa, sillä heidän keinonsa säädellä sitä ovat rajalliset”.

Turvakodista apua hakevat eniten 25-40 vuotiaat äidit, joilla on pieniä lapsia. Heitä uhkaa Matikan mukaan useimmiten entinen tai nykyinen kumppani. Matikankin mukaan on hyvin tavallista, että perheväkivaltaa siedetään jopa useita vuosia, ennen kuin apua haetaan.

Häpeä on yksi suurimmista avun hakemista estävistä tekijöistä.

Turvakodeissa väkivallan kokemuksia ei tarvitse vakuutella. Turvakoti on paikka, jossa kokemukset osataan ottaa vastaan ja jossa ympäristö on tehty uhrille niin fyysisesti, kuin henkisestikin turvalliseksi.

Ken uskoisi tarinani?

Otan seuraavan asiakkaani vastaan ja pysähdyn kuuntelemaan. Tarina jatkuu siitä mihin edellisen asiakkaani kanssa jäin. Nyt sitä kertoo kuitenkin eri ihminen, nainen joka ihmettelee omia reagtioitaan, pohtii miten on joutunut näin vaikeaan tilanteeseen ja kyseenalaistaa jopa omaa mielenterveyttään.

Otan tarinan vastaan. En kyseenalaista. Tämä on hänen kokemuksensa ja nämä ovat hänen tunteitansa. Ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen tunteen arvo on jälleen korvaamaton.

Annan luvan tuntea ja sanoa, juuri niin kuin ne tunnetaan ja sanoitetaan. Väkivaltaisessa suhteessa eläneellä edellä mainitut asiat ovat voineet olla tähän asti kiellettyjä, vähäteltyjä ja pahasti vääristeltyjä. Niillä ei ole ollut lupaa olla olemassa sellaisenaan. Nyt niiden on kuitenkin saatava tulla näkyviin, jotta ihminen pystyy itse ymmärtämään tilanteensa. Sen missä on elänyt, mitä on kokenut ja mitä on nähnyt.

Ilman ymmärrystä ja myöntämistä tapahtuneista on vaikea jatkaa matkaa.

Miten sinä voit auttaa?

EU:n perusoikeusviraston vuonna 2014 tekemä tutkimus vahvistaa, että Suomi on naisille Euroopan väkivaltaisimpia maita.

Vain yksi maa menee ohi Suomen. Tutkimuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen

Ihmisoikeusliiton tutkimuspäällikkö Milla Aaltonen sanoi Ylen nettiartikkelissa jo 02/2015, että luvut naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa ovat järkyttäviä. Aaltonen kertoi naisiin kohdistuvan väkivallan oleva vakava ihmisoikeusloukkaus, jonka yleisyys on ollut pitkään tiedossa.

Väkivaltaa lähi-ihmissuhteissaan kokenut kertoo tavallisesti kokemastaan ensimmäiseksi läheisilleen, perheelle tai ystäville. On hyvin surullista ja henkisesti sairastuttavaa jos kokemuksia ei oteta vastaan, jos niitä ei uskota.

Väkivaltaa kokeneita naisia on maassamme siis paljon. Jos kukaan ei ole vielä kertonut sinulle ehkä uskomattomaltakin kuulostavaa tarinaa, on hyvin todennäköistä, että joku tulee sen joskus vielä kertomaan. Sen tapahtuessa kuuntele ja tue, älä painosta. Älä syyllistä, se pahentaa asiaa.

Tärkeintä kaikista on ottaa todesta. Ei painaa villaisella, ei vähätellä. Ei hakea syytä toisaalta, vaan ottaa vastaan juuri se mitä annetaan.

”Jos arvelet läheisesi kohtaavan väkivaltaa, mutta hän ei itse kerro sitä, kysy rohkeasti. Hän voi myös kiistää väkivallan. Kerro, että olet tukena ja olet käytettävissä myös myöhemmin, jos tuntuu siltä.”                               ( Mtkl, Henkinen ja fyysinen väkivalta )

Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi, 24.8.2017

Narsistivanhemman aikuinen lapsi ei uskalla tuntea ja näyttää vihaa

Kiitos äiti ja isä. Minulla oli paljon lapsuudessani ja siten minulla on paljon nytkin. Jos määrittelisin paljon -sanan lyhyesti, se olisi rakkautta, turvallisuuden tunnetta sekä iloa.

Kuten tiedämme, kaikki eivät valitettavasti ole saaneet kokea onnellista ja turvattua lapsuutta. Useat joutuvat kertomaan lapsuudestaan tokaisemalla lyhyesti ”se oli vaikea”. Vaikea lapsuus tarkoittaa tässä yhteydessä lapsuutta, jossa pieni lapsi ei saanut kokea hänelle kuuluvaa pyyteetöntä rakkautta. Pyyteetön rakkaus on minun ajatuksissani rakkautta, jossa rakkautta ei tarvitse yrittää ansaita tai voittaa puolelleen vaan se on ilman ehtoja olemassa olevaa läheisyyttä, jossa lapsi saa esimerkiksi kannustusta, turvaa ja paljon rakkaudellisia katseita.

Jokaisen lapsen tulisi saada vanhemmaltaan vahva tunne siitä, että hänen olemassaolonsa on hyväksytty ja toivottu. Tämän tunteen avulla lapsen itsetunto, kokemus omasta minästä vahvistuu ja hän voi luottaa tulevaisuudessa niin itseensä, kuin ympärillä oleviin ihmisiinkin.

Narsistivanhemman lapselle, jota narsisti ei pitänyt minään, nämä persoonaamme hyvällä tavalla tukevat ja kasvattavat asiat ovat vieraita. Niitä ei ole. Niitä ei ole saatu koskaan kokea omalta vanhemmaltaan. Rakkaudellisten katseiden sijaan lapsi on saanut tuntea nahoissaan inhoa, syyllisyyttä ja mittaamatonta riittämättömyyttä.

Mikään, mitä lapsi on yrittänyt tehdä, ei ole riittänyt. Hyvien kouluarvosanojen tai harrastuksissa menestymisen jälkeen ansaittujen kehujen tilalla ovat kaikuneet vain vertailut, kuinka joku toinen teki saman suorituksen paremmin tai kuinka tämä oli vain poikkeus huonojen suoritusten lomassa.

Mikään lapsen onnistumisista ei ansaitse kiitosta tai kehuja, koska ne ovat narsistisen identiteetin uhka. Uhka sille, että joku, tässä tapauksessa oma lapsi, olisi itseä parempi.

Lapsessa olevaa heikkoutta ja keskeneräisyyttä narsisti ei siedä. Se on häpeä, hänen kokemansa oman (virheellisen) täydellisyyden rinnalla ja herättää narsistissa avuttomuuden tunnetta, jota hän huonosti kestää.

Lukuisat viestit, mitä narsistivanhempien lapset ovat saaneet, ovat olleet pelottavia viestejä hylkäämisestä. Paitsi ne lapset, jotka ovat olleet narsistivanhemman silmäterän roolissa. Narsistivanhempi, jolla on enemmän kuin yksi lapsi, ottaa yleensä yhden tähtilapsekseen, jonka tarkoituksena on toteuttaa narsistin omia unelmia ja haaveita. Joku lapsista joutuu tavallisesti asemaan, jonka niskaan kaadetaan kaikki viat, olivatpa ne hänen tai muiden tekemiä.

Kun tuo toinen ei ole mitään, ei minun tarvitse tuntea huonommuutta hänen rinnallaan.

En tiennyt mitä rakkaus on tai voi olla ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Epäilen välillä tämän olevan vain peliä, joka päättyy samalla tavalla, kuin kaikki ne harvat onnistumiset lapsuudessani. Nöyryytys ja häpeä. Suru ja murhe siitä, ettei minusta ole mihinkään. -Sanna

Toive muutoksesta

Narsistinen persoonallisuushäiriö voi valitettavasti aiheuttaa sen, että ihminen voi tuntea edellä mainituilla tavoilla omaa lastaan kohtaan. Narsistiset piirteet on kuitenkin tärkeää erottaa diagnosoidusta häiriöstä. Piirteet ovat aina vain piirteitä.

Oma halu muutokselle omassa elämässä on hyvä lähtökohta terapiassa.

Ihmisen itse tiedostaessa ja huomatessa haastavia piirteitään on niiden kanssa mahdollista työskennellä ja saavuttaa lopputulos, jossa hän itse ja häntä lähellä elävät ihmiset voisivat paremmin.

Kun pystyy olemaan avoin ja rehellinen on narsismin aiheuttamia haasteita mahdollista tutkia ja muuttaa siten, että elämä olisi helpompaa niin itselle kuin muille lähipiirissä oleville.


Valeminä

Janne Viljamaa puhuu kirjassaan Narsistin lapsena (2015) ”valeminuudesta”, jota narsistivanhempi yrittää lapselleen tarjota. Narsistivanhemman hokemat nöyryyttävät solvaukset jäävät tavalliseen tapaansa pyörimään lapsen herkkään mieleen. Siellä ne soittavat päättymätöntä surkeaa levyään usein aikuisuuteen asti ja yrittävät jäädä pysyväksi osaksi identiteettiä.

Tämän levyn mollivoittoinen sävel loppuu vain jos ihminen ymmärtää mistä on kyse. Kyseenalaistaessa levyllä soivien kappaleiden sisällön, sanoittajan ja esittäjän on hyvä mahdollisuus löytää vihdoin tie, jonka kautta vähättelevien ja moittivien sanojen tulva saadaan ulos mielestä.

Näin ollen on aika vaihtaa levy uuteen, jonka sisällön voi tuottaa täysin itse tai niiden henkilöiden kanssa, jonka äänen todella haluaa kuulla. Kappaleiden sointu vaihtuu duuriin ja sävelet hivelevät niin kehoa kuin mieltä. Ne lohduttavat ja kannustavat. Ne tukevat ja rakastavat. Näiden sanojen nauhoittaminen vaatii luonnollisesti harjoittelua ja useita, useita toistoja.

Loukattu mieli ei ehkä aluksi usko kuulemaansa, vaan ihmettelee mihin korvamato, vanha ja tuttu levy on kadonnut. Kouluttaessamme mieltämme uskomaan uutta ajatusta itsestämme on hyödyllistä ja usein tarpeellistakin kertoa tämä itselle ensin peilin edessä katsomalla itseään silmiin.

Toistojen määrä ja tärkeiden ihmisten tuki on hyödyksi. Avoimuus ja ääneen puhuminen. Olenko, olenhan minä todella tällainen mistä minulla on ollut aina kuitenkin jonkinmoinen ajatus sisälläni? Enhän ole täysin kelvoton? Onhan minussa paljon hyvääkin, tiedän sen, tiedätkö sinäkin? Haluaisin kuulla sen myös sinun suustasi, jotta korvanikin kuulisi sen ja mieleni sekä kehoni ymmärtäisivät ja ottaisivat sen myös vastaan.

On tärkeää huomata ja tietää, kenen antaa määritellä itseään ja sitä mitä todellisuudessa on. Huonot mielessä soivat määritelmät itsestämme ovat usein ulkopuolelta tulleita. Kuuntele siis tarkkaan kenen ääni sisälläsi soi.

Vihasta voimaa

Olen kauhuissani, olen viime aikoina tuntenut niin paljon vihaa. Olen raivonnut ja huutanut, se ei kuulu tapoihini. Mikä minussa on vikana? Uskontonikin kehottaa hillitsemään itseään, tuntuu niin pahalta, kun en aina kykene siihen. -Sanna

Vihan tunteen ryöppy. Jättimäinen liekki rinnassa joka kohoaa kallon reunoihin asti ja ryöppyää ulos saumoista ilman mitään mahdollisuutta saada sitä sammumaan tai edes hillittyä sitä. Suuttuminen ja raivo. Musta möykky rinnassa. Se on päästettävä ulos ja pian. Viha.

Kiukun, suuttumisen ja raivon piilottamisen pakko lapsuudessa jää mieleen. Lapsi joka luottaa vanhempaansa ja tuntee turvaa uskaltaa raivostua ja näyttää vihan tunteitaan- sanotaan. Narsistivanhemman lapsella ei ole lupaa näyttää tunteita. Narsistivanhemmalla on tavallisesti puutteelliset taidot käsitellä lapsensa tunteita, eikä tiedä mitä niille pitäisi tehdä, joten ne voi olla helpompi kieltää. Ja jos hyvälläkään, lähes täydellisen kiltillä käyttäytymisellä ei saa rakkautta, on oltava tarkka, ettei kiukuttele. On oltava ihan varpaisillaan, varovaisesti, viittä vaille valmista ja minut hylätään.

Useat narsistivanhemman aikuiset lapset, joilla on ehkä itselläänkin jo omia lapsia heräävät huomaamaan, kuinka he eivät ole uskaltaneet tuntea tai näyttää vihaansa. Omien tunteiden uudet tuulet voivat olla pelottavia ja saada aikaan suurta hämmennystä. Mitä tämä on, olen ollut aina niin kiltti? En ole tällainen, tästä tulee huono omatunto, saako näin tuntea?

Vihan tunne on voinut tulla voimakkaasti esiin esimerkiksi silloin jos on joutunut näkemään tai puolustamaan omia lapsiaan huonolta kohtelulta.

Vihan tunteelle on siis ollut järkevä syy. Se on tullut esiin puolustamaan rajoja, joita ei välttämättä ole koskaan edes nimetty. Miten minua ja läheisiäni saa kohdella? Mitä minulle saa sanoa? Miten minua ei saa kohdella ja mitä minulle ei saa sanoa?

Vihan tunteen olemassaololle voi olla hyvin selkeitä ja hyviäkin tarkoitusperä sekä syitä. Viha ja suuttumus ovat vain tunteina niin suuria, että tärkeät asiat niiden takana jäävät usein huomaamatta.

Antamalla itselle luvan tuntea ja näyttää sekä sanoa ääneen kaikkia niitä tunteita mitä meissä sisällä syntyy, kuuntelee ja huomioi omaa itseään. Vihan tunnetta voi myös oppia käsittelemään ja käyttämään hyödykseen. Mitä varten tämä tunne minulle tuli? Mitä ajattelin ennen sitä? Mitä järkevää ja minulle tärkeää asiaa ehdin hetken miettiä ennen kuin vihan ja suuttumuksen tunne valtasi mieleni ja kehoni?

Kysy näitä ratkaisukeskeisiä kysymyksiä itseltäsi aina silloin, jos tunnet huonoa omaatuntoa vihasta, inhosta, kiukusta tai puhtaasta raivosta.

 
Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

Lähteet: Viljamaa Janne, Narsistin lapsena, 2015, Minerva