Itsenäisyyspäivä, jouluaatto ja uusi vuosi. Antimistaan notkuvat, tuoksukynttilöillä ja havunoksilla koristellut perhepöydät, sekä suurta odotusta huokuva tunnelma. Odotus, jota pelko ja epävarmuus, ehkä ahdistuskin saapuvat jo aikaisin siivittämään. Jospa tänä vuonna mukaan liittyisivät myös kunnioitus, sekä rauha. Mitä jos tällä kertaa vihdoin saisi kokea olevansa…

Hajota ja hallitse. Tuhoa hiljaa kaikessa rauhassa, pienen pieniin palasiin. Vie kaikki sen oma. Rajoita sen lähipiiri. Tuhoa mahdollisuus työhön ja ystäviin. Pakota uskomaan, ettei siitä ole mihinkään, ei enää koskaan, ei ilman sinua. Muistuta kuinka mitätön ja pieni, ruma ja yksin. Toista. Toista loputtomiin.…

Kolmekymmentäkuusi vuotiaana tein sen rohkeasti, ihka ensimmäisen kerran, matkustin yksin ulkomaille. Ei minua matkustaminen pelota, äiti ja isä veivät jo pienenä minua kaikkialle. Kuusi vuotiaana pudottelin kylmän viileästi Itävallan Zell am See:ssä suoraan jyrkän ison rinteen alas asti, ihan yksin, koska isä ei kerennyt hissistä…