Kuinka onnistua uudessa parisuhteessa narsistisen suhteen jälkeen?

Hän oli täydellinen, tai niin minä luulin. Hän oli saanut syntyessään jotain sellaista, joka auttoi selviytymään ja pitämään aina jonkun rinnallaan, vaikka kuinka hän toista tuhosi. Niin minä sen määrittelin, jotta lopulta itse toipuisin. Ajattelin, että tästä olisi parannuttava pian. Olisi jätettävä taakse nopeasti kaikki…

Narsismi ja lähisuhdeväkivalta -mikä auttaa selviytymään poikkeusoloissa?

Rakkaus ja välittäminen. Avosylin ne vastaanottivat huolen ja pelon. Toivottivat tervetulleeksi ja tarjosivat lohtuaan. Kuuntelivat ensin ihan hiljaa ja arvostaen. Petasivat pedin, jotta väsyneet voisivat jäädä ja levähtää. Kohtelivat kauniisti, koska vain siten nuo kaksi murheellista pystyivät lopulta jatkamaan matkaansa. Rakkaus tarvitsee paljon turvallisuudentunnetta pysyäkseen…

Loukattu ja petetty tarvitsee anteeksipyyntöä ja hyvittelyä

”Myrskyjen jälkeen en odota tyyntä, en rauhaa, enkä edes sitä turvaisaa satamaa. Odotan aallokkoa, myötätuulta joka ohjaa, vie minua oikeaan suuntaan. Sitä kaipaan, sitä tarvitsen.” (Heidi Holmavuo) Pettäminen parisuhteessa on etenkin petetylle osapuolelle kriisi. Suomen mielenterveysseuran sivuilla kriisin kerrotaan olevan niin vaikea elämäntilanne, ettei ihminen…