Kuinka onnistua uudessa parisuhteessa narsistisen suhteen jälkeen?

Hän oli täydellinen, tai niin minä luulin. Hän oli saanut syntyessään jotain sellaista, joka auttoi selviytymään ja pitämään aina jonkun rinnallaan, vaikka kuinka hän toista tuhosi. Niin minä sen määrittelin, jotta lopulta itse toipuisin. Ajattelin, että tästä olisi parannuttava pian. Olisi jätettävä taakse nopeasti kaikki…

Narsismi ja lähisuhdeväkivalta -mikä auttaa selviytymään poikkeusoloissa?

Rakkaus ja välittäminen. Avosylin ne vastaanottivat huolen ja pelon. Toivottivat tervetulleeksi ja tarjosivat lohtuaan. Kuuntelivat ensin ihan hiljaa ja arvostaen. Petasivat pedin, jotta väsyneet voisivat jäädä ja levähtää. Kohtelivat kauniisti, koska vain siten nuo kaksi murheellista pystyivät lopulta jatkamaan matkaansa. Rakkaus tarvitsee paljon turvallisuudentunnetta pysyäkseen…

Narsisti ja liian kiltti vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit

Onko asiakkaillasi, niillä, jotka ovat kärsineet narsistityyppisen henkilön käyttäytymisestä samankaltaisia luonteenpiirteitä, kysyi kollegani. Kyllä, vastasin. Usein he jotka ovat kärsineet narsismista lähi-ihmissuhteissa ovat hyvin kilttejä. He ovat herttaisia, sydämellisiä ja herkkiä. Niitä, jotka antaisivat kaikkensa ja vähän vielä enemmänkin auttaakseen toista. Heidän empaattisuuteensa ja hyväntahtoisuutensa…