Akseli Ahola, ratkaisukeskeisesti isältä pojalle

Kirjoitan teille otteen keskustelustamme, jota kävimme Akselin kanssa. Olimme lähdössä pian palaveriin, jossa suunniteltaisiin tulevia työkuvioita, joten ote keskustelusta poimii esiin hetkiä Akselin elämästä, joka pikku hiljaa johti hänen nykyiseen ammattiinsa, radiojuontajasta ratkaisukeskeiseksi, henkiseksi valmentajaksi.

”Sain sen jo äidinmaidossani, ratkaisukeskeisyyden. Ensimmäinen muistoni isäni työstä oli hänen jokin koulutusreissu, liittyen isän silloiseen työhön, joko Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, A-klinikkasäätiöllä tai kesäyliopistolla. Siellä minulle kerrottiin isän olevan opettajien opettaja. Pikkupojan reaktio isän touhuiluihin oli: niin?

Muistan, kuinka ollessani viisivuotias pasianssipelikaverini, Amerikkalainen psykoterapeutti, nyt jo edesmennyt John Frykman kommunikoi kanssani pelkin hymähdyksin. Yhteistä kieltä ei vielä viisivuotiaan suomalaispojan kanssa ollut, mutta hymähdyksin ja elein hän kyseli miltä minusta tuntui ja peli eteni hyvin näppärästi. Ymmärrän nyt, että isä kollegoineen nosti aina esiin omaa ääntäni ja mielipiteitäni. Edelleen minulle on hyvin luonnollista se, että sanon avoimesti ajatuksiani ääneen. Joka paikkaan se ei ole aina sopinut, mutta elämä opettaa.

En tiennyt kaikkia vieraita, joita lapsuudenkodissani kävi. Myöhemmin kuulin heidän nimiään, mainittuina niiden ammattilaisten joukossa, jotka toivat ratkaisukeskeisyyttä Suomeen ja opettivat sitä muille, kuten siis isäni, Tapani Ahola.”

Ratkaisukeskeisyys jalkapallokentillä

”Muistan kuinka jalkapalloharrastuksessani isän ainutlaatuinen taito ratkaisukeskeisenä taitajana ja jalkapallovalmentajana näkyi kommenttina pelikaverilleni: Mikset sä syöttänyt?, pelikaveri sanoi: Mä yritin syöttää!, -isä: No mä näinki, et sä yritit syöttää, hienoa!

Ongelmapuheen sijaan isä osasi luonnostaan nostaa pienetkin aikeet tehdä tai onnistua ja vakkei pelikaveri olisikaan aikonut syöttää, hän oppi syöttämään, kun isäni tuki ja vahvisti ajatuksen, että niinhän hän tulee pian tekemään.

Isä tiesi aina mitä meidän fudisjoukkueelle kuului, koska se jutteli meille, brassaili, leikitteli. Isäni on ikuinen lapsi ja niin aion olla minäkin, koska on jotenkin paljon helpompaa kohdata asioita lapsen vinkkelistä.

Aikuisuuden kynnyksellä, 18-vuotis synttäreillä, kun valmistauduimme baariin lähtöön isä tuli kysymään kavereiltani mitä heille kuuluu. Muistan selvästi hänen kommenttinsa: Jos olisin teidän ikäinen nyt ja minulla olisi kaikki tietotaito mitä minulla nyt on, olisin ihan pitelemätön. Okei -sanoin ja pistin isäni menemään. Silloin en saanut kiinni mitä isä tarkoitti, nyt saan.”

Minä ja minun valintani

”Minä itse, minä kuljen omia polkujani. En seurannut isäni uraa, vaan halusin luoda oman ja päädyin radio-alalle. Radio Novan editoinnista tuottajaksi ja taloa vaihtamalla juontajaksi. Samaan aikaan isä vannoi vielä joku päivä opettavansa minulle nää jutut. Mietin silloin, että joo joo.

Jossain vaiheessa, kun kuulin ohimennen isäni ja perhetuttavamme psykiatri Ben Furmanin sunnittelevan seuraavaa juttua tai haastattelua naistenlehtiin ja kun Ben soitti tv-ohjelmansa jälkeen isälleni kysyen: No, miten meni? -aloin ymmärtää, että muutkin puhuivat näistä miehistä, kuin vain he itse meille, heidän työstään, sekä opeistaan.

Olisiko heillä sittenkin, minun isälläni, joku tärkeä pointti, jota en ollut vielä tarpeeksi hyvin ymmärtänyt? Taisipa olla. Nyt olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja perustanut oman yrityksen (Brain Reaction) vakuuttunut isäni opeista, sekä hyväksi ne havainnut. Siksi seuraan nyt isäni tekemää hienoa työtä ja haluan olla siinä vähintäänkin parempi kuin hän. (Tästä kommentista tulee sanomista.)

Nyt pystyn nielemään ylpeyteni ja seuraamaan sitä, mitä minulle on annettu tietämättänikin aina, kaikessa kanssakäymisessä pienestä pitäen. Nyt haluan viedä ja antaa eteenpäin sitä kaikkea ihmisten välistä vuorovaikutusta helpottavaa maanläheistä ja erittäin toimivaa menetelmää, ratkaisukeskeisyyttä.

Ratkaisukeskeisellä, henkisellä valmennuksella  pystyn nostamaan esiin ihmisen tämänhetkisen, minkä tahansa ongelman ydintä ja löytämään yhdessä hänen kanssaan ne juuri hänelle toimivat keinot, jotka vievät kohti oikeasti parempaa huomista ja tulevaisuutta.

Tulevaisuutta, joka isäni sanoin on maaperä, jota kukaan ei omista ja jossa on tilaa kaikenlaisille haaveille ja unelmille.

Huumori, yksi vahvuuksista

”Hurtti huumori perheessämme on ollut aina olemassa. Huumoriamme ja suhtautumistamme elämän vakavuuteen kuvaa mielestäni hyvin isäni veljen vene, nimeltään ”Väkivalta 1”. Sen seilatessa Rajavartiolaitoksen myötävirrassa oli meistä aina kovin hauskaa. (Vähättelemättä tietenkään väkivallan ja sen seurasten vakavuutta. )

Väkivalta 1:sen seilatessa Rajavartiolaitosta vastaan putkahti Aholan dynastiasta uusin kirja nimeltään ”Väkivallasta turvallisuuteen”. Rankka työ vaatii rankat huvit, tämänhän me kaikki jo tiesimmekin.”

Niin kutsuttu haastattelumme keskeytyi hervottomaan nauruun. Viimeisin kirjani, jonka tilasin ja jota suurella mielenkiinnolla terapiatyöni puolesta luin oli juurikin tämä kirja.

Haastattelu ja kirjoitus päättyy nyt tähän, on lähdettävä valmistautumaan asiakastapaamiseen.

Ratkaisukeskeisen menetelmän mukaan Akseli kertoi miettivänsä edellisiä onnistumisia ja jos ei niitä ole, niin hänen isänsä sanoin:

”Tullaksesi päiväperhoseksi, sinun on läpikäytävä koko toukkamaisuutesi”.


Katso lisää ja varaa aikasi Akselin ratkaisukeskeiseen valmennukseen:

brainreaction.fi

Valmennuksesta on hyötyä ja apua mihin tahansa elämän ongelmaan, painonpudotuksesta liikunnan aloittamiseen ja parisuhteen haasteista lasten kasvatukseen.


Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *