Narsistivanhemman aikuinen lapsi ei uskalla tuntea ja näyttää vihaa

Kiitos äiti ja isä. Minulla oli paljon lapsuudessani ja siten minulla on paljon nytkin. Jos määrittelisin paljon -sanan lyhyesti, se olisi rakkautta, turvallisuuden tunnetta sekä iloa.

Kuten tiedämme, kaikki eivät valitettavasti ole saaneet kokea onnellista ja turvattua lapsuutta. Useat joutuvat kertomaan lapsuudestaan tokaisemalla lyhyesti ”se oli vaikea”. Vaikea lapsuus tarkoittaa tässä yhteydessä lapsuutta, jossa pieni lapsi ei saanut kokea hänelle kuuluvaa pyyteetöntä rakkautta. Pyyteetön rakkaus on minun ajatuksissani rakkautta, jossa rakkautta ei tarvitse yrittää ansaita tai voittaa puolelleen vaan se on ilman ehtoja olemassa olevaa läheisyyttä, jossa lapsi saa esimerkiksi kannustusta, turvaa ja paljon rakkaudellisia katseita.

Jokaisen lapsen tulisi saada vanhemmaltaan vahva tunne siitä, että hänen olemassaolonsa on hyväksytty ja toivottu. Tämän tunteen avulla lapsen itsetunto, kokemus omasta minästä vahvistuu ja hän voi luottaa tulevaisuudessa niin itseensä, kuin ympärillä oleviin ihmisiinkin.

Narsistivanhemman lapselle, jota narsisti ei pitänyt minään, nämä persoonaamme hyvällä tavalla tukevat ja kasvattavat asiat ovat vieraita. Niitä ei ole. Niitä ei ole saatu koskaan kokea omalta vanhemmaltaan. Rakkaudellisten katseiden sijaan lapsi on saanut tuntea nahoissaan inhoa, syyllisyyttä ja mittaamatonta riittämättömyyttä.

Mikään, mitä lapsi on yrittänyt tehdä, ei ole riittänyt. Hyvien kouluarvosanojen tai harrastuksissa menestymisen jälkeen ansaittujen kehujen tilalla ovat kaikuneet vain vertailut, kuinka joku toinen teki saman suorituksen paremmin tai kuinka tämä oli vain poikkeus huonojen suoritusten lomassa.

Mikään lapsen onnistumisista ei ansaitse kiitosta tai kehuja, koska ne ovat narsistisen identiteetin uhka. Uhka sille, että joku, tässä tapauksessa oma lapsi, olisi itseä parempi.

Lapsessa olevaa heikkoutta ja keskeneräisyyttä narsisti ei siedä. Se on häpeä, hänen kokemansa oman (virheellisen) täydellisyyden rinnalla ja herättää narsistissa avuttomuuden tunnetta, jota hän huonosti kestää.

Lukuisat viestit, mitä narsistivanhempien lapset ovat saaneet, ovat olleet pelottavia viestejä hylkäämisestä. Paitsi ne lapset, jotka ovat olleet narsistivanhemman silmäterän roolissa. Narsistivanhempi, jolla on enemmän kuin yksi lapsi, ottaa yleensä yhden tähtilapsekseen, jonka tarkoituksena on toteuttaa narsistin omia unelmia ja haaveita. Joku lapsista joutuu tavallisesti asemaan, jonka niskaan kaadetaan kaikki viat, olivatpa ne hänen tai muiden tekemiä.

Kun tuo toinen ei ole mitään, ei minun tarvitse tuntea huonommuutta hänen rinnallaan.

En tiennyt mitä rakkaus on tai voi olla ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Epäilen välillä tämän olevan vain peliä, joka päättyy samalla tavalla, kuin kaikki ne harvat onnistumiset lapsuudessani. Nöyryytys ja häpeä. Suru ja murhe siitä, ettei minusta ole mihinkään. -Sanna

Toive muutoksesta

Narsistinen persoonallisuushäiriö voi valitettavasti aiheuttaa sen, että ihminen voi tuntea edellä mainituilla tavoilla omaa lastaan kohtaan. Narsistiset piirteet on kuitenkin tärkeää erottaa diagnosoidusta häiriöstä. Piirteet ovat aina vain piirteitä.

Oma halu muutokselle omassa elämässä on hyvä lähtökohta terapiassa.

Ihmisen itse tiedostaessa ja huomatessa haastavia piirteitään on niiden kanssa mahdollista työskennellä ja saavuttaa lopputulos, jossa hän itse ja häntä lähellä elävät ihmiset voisivat paremmin.

Kun pystyy olemaan avoin ja rehellinen on narsismin aiheuttamia haasteita mahdollista tutkia ja muuttaa siten, että elämä olisi helpompaa niin itselle kuin muille lähipiirissä oleville.


Valeminä

Janne Viljamaa puhuu kirjassaan Narsistin lapsena (2015) ”valeminuudesta”, jota narsistivanhempi yrittää lapselleen tarjota. Narsistivanhemman hokemat nöyryyttävät solvaukset jäävät tavalliseen tapaansa pyörimään lapsen herkkään mieleen. Siellä ne soittavat päättymätöntä surkeaa levyään usein aikuisuuteen asti ja yrittävät jäädä pysyväksi osaksi identiteettiä.

Tämän levyn mollivoittoinen sävel loppuu vain jos ihminen ymmärtää mistä on kyse. Kyseenalaistaessa levyllä soivien kappaleiden sisällön, sanoittajan ja esittäjän on hyvä mahdollisuus löytää vihdoin tie, jonka kautta vähättelevien ja moittivien sanojen tulva saadaan ulos mielestä.

Näin ollen on aika vaihtaa levy uuteen, jonka sisällön voi tuottaa täysin itse tai niiden henkilöiden kanssa, jonka äänen todella haluaa kuulla. Kappaleiden sointu vaihtuu duuriin ja sävelet hivelevät niin kehoa kuin mieltä. Ne lohduttavat ja kannustavat. Ne tukevat ja rakastavat. Näiden sanojen nauhoittaminen vaatii luonnollisesti harjoittelua ja useita, useita toistoja.

Loukattu mieli ei ehkä aluksi usko kuulemaansa, vaan ihmettelee mihin korvamato, vanha ja tuttu levy on kadonnut. Kouluttaessamme mieltämme uskomaan uutta ajatusta itsestämme on hyödyllistä ja usein tarpeellistakin kertoa tämä itselle ensin peilin edessä katsomalla itseään silmiin.

Toistojen määrä ja tärkeiden ihmisten tuki on hyödyksi. Avoimuus ja ääneen puhuminen. Olenko, olenhan minä todella tällainen mistä minulla on ollut aina kuitenkin jonkinmoinen ajatus sisälläni? Enhän ole täysin kelvoton? Onhan minussa paljon hyvääkin, tiedän sen, tiedätkö sinäkin? Haluaisin kuulla sen myös sinun suustasi, jotta korvanikin kuulisi sen ja mieleni sekä kehoni ymmärtäisivät ja ottaisivat sen myös vastaan.

On tärkeää huomata ja tietää, kenen antaa määritellä itseään ja sitä mitä todellisuudessa on. Huonot mielessä soivat määritelmät itsestämme ovat usein ulkopuolelta tulleita. Kuuntele siis tarkkaan kenen ääni sisälläsi soi.

Vihasta voimaa

Olen kauhuissani, olen viime aikoina tuntenut niin paljon vihaa. Olen raivonnut ja huutanut, se ei kuulu tapoihini. Mikä minussa on vikana? Uskontonikin kehottaa hillitsemään itseään, tuntuu niin pahalta, kun en aina kykene siihen. -Sanna

Vihan tunteen ryöppy. Jättimäinen liekki rinnassa joka kohoaa kallon reunoihin asti ja ryöppyää ulos saumoista ilman mitään mahdollisuutta saada sitä sammumaan tai edes hillittyä sitä. Suuttuminen ja raivo. Musta möykky rinnassa. Se on päästettävä ulos ja pian. Viha.

Kiukun, suuttumisen ja raivon piilottamisen pakko lapsuudessa jää mieleen. Lapsi joka luottaa vanhempaansa ja tuntee turvaa uskaltaa raivostua ja näyttää vihan tunteitaan- sanotaan. Narsistivanhemman lapsella ei ole lupaa näyttää tunteita. Narsistivanhemmalla on tavallisesti puutteelliset taidot käsitellä lapsensa tunteita, eikä tiedä mitä niille pitäisi tehdä, joten ne voi olla helpompi kieltää. Ja jos hyvälläkään, lähes täydellisen kiltillä käyttäytymisellä ei saa rakkautta, on oltava tarkka, ettei kiukuttele. On oltava ihan varpaisillaan, varovaisesti, viittä vaille valmista ja minut hylätään.

Useat narsistivanhemman aikuiset lapset, joilla on ehkä itselläänkin jo omia lapsia heräävät huomaamaan, kuinka he eivät ole uskaltaneet tuntea tai näyttää vihaansa. Omien tunteiden uudet tuulet voivat olla pelottavia ja saada aikaan suurta hämmennystä. Mitä tämä on, olen ollut aina niin kiltti? En ole tällainen, tästä tulee huono omatunto, saako näin tuntea?

Vihan tunne on voinut tulla voimakkaasti esiin esimerkiksi silloin jos on joutunut näkemään tai puolustamaan omia lapsiaan huonolta kohtelulta.

Vihan tunteelle on siis ollut järkevä syy. Se on tullut esiin puolustamaan rajoja, joita ei välttämättä ole koskaan edes nimetty. Miten minua ja läheisiäni saa kohdella? Mitä minulle saa sanoa? Miten minua ei saa kohdella ja mitä minulle ei saa sanoa?

Vihan tunteen olemassaololle voi olla hyvin selkeitä ja hyviäkin tarkoitusperä sekä syitä. Viha ja suuttumus ovat vain tunteina niin suuria, että tärkeät asiat niiden takana jäävät usein huomaamatta.

Antamalla itselle luvan tuntea ja näyttää sekä sanoa ääneen kaikkia niitä tunteita mitä meissä sisällä syntyy, kuuntelee ja huomioi omaa itseään. Vihan tunnetta voi myös oppia käsittelemään ja käyttämään hyödykseen. Mitä varten tämä tunne minulle tuli? Mitä ajattelin ennen sitä? Mitä järkevää ja minulle tärkeää asiaa ehdin hetken miettiä ennen kuin vihan ja suuttumuksen tunne valtasi mieleni ja kehoni?

Kysy näitä ratkaisukeskeisiä kysymyksiä itseltäsi aina silloin, jos tunnet huonoa omaatuntoa vihasta, inhosta, kiukusta tai puhtaasta raivosta.

 
Kirjoittanut: Jenni Kiviniemi

Lähteet: Viljamaa Janne, Narsistin lapsena, 2015, Minerva

2 vastausta artikkeliin “Narsistivanhemman aikuinen lapsi ei uskalla tuntea ja näyttää vihaa”

  1. Synnyin -50 luvulla. 10- lapsiseen perheeseen. Syntymäni oli kaksi kuukautta liian aikaisin joten olin keskoslapsi. Sain kuulla koko elämäni kuinka minun ei olisi pitänyt jäädä henkiin. Vielä viisikymppisenäkin odotin äitini sanovan että kuinka ihanaa oli kun sait jäädä eloon. Olin äidin kuolinvuoteella ja suljin hänen auki jäänet silmänsä, mietin silloin: kelpasinko nyt sinulle?

  2. olen ollut n.12vuotta psykoterapiassa.siit ä on aikaa 7vuotta.Nyt mieleeni nousee kysymyksiä siitä mitä siellä puhuttiin.Olin terapian aikoihin aika pihalla, ehkä vahva lääkitys?Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Nyt on tullut mieleeni asia jonka äitini on minulle kertonut kun olen syntynyt.Hän sanoi isäni kertoneen kätilölle että työntäkää takas,kun olin tyttö, olisi pitänyt olla poika. Äitini niin lapsellinen että kertoi tämän minulle.Jos olisin ollut poika niin heidän avioliitto olisi voinut pelastua?Ovat eronneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *